sh-o (608 sanaa)
i. Surumurtee oli laadukas yleishevonen. Metrikymppiä esteillä ja Helppo A -luokkia koulupuolella kilpaillut ori ei huolimatta hyvistä kilpailusuorituksistaan noussut kovin suosituksi siitosoriksi. Vaikka ori oli osoittanut rakenteensa toimivan hyvin kilpakäytössä, ei se silti ollut ikään näyttelyissä esitettävä rakennekukkanen, vaan enneminkin vähän luihun näköinen ja jopa rumaksi sanottu. Orin luontokaan ei kaikista helpoin ollut. Haastava, jopa joissain tilanteissa vaarallinen luonne yhdistettynä rumaan ulkonäköön pilasivat orin mahdollisuudet sinä suosittuna jalostusorina, jonka uran sen hyvät kilpailutulokset olisivat sille mahdollistaneet. Sen, että ori sai edes sen yksitoista jälkeläistä, jotka sillä on, voi pitää lähes ihmeenä. Osalle varsoista se periytti huonompia ominaisuuksiaan, osalle hyviä ja osalle molempia. Suurin osa varsoista on kuitenkin startannut kilparadoilla edes kohtuullisella menestyksellä.
ii. Pahamieli niitti mainetta ja mammonaa esteratojen puolella. Kevytrakenteinen, osin ravisukuinen suomenhevosori oli lähes ideaali estehevonen, ja kepitti helposti monet samalla tasolla kilpailevat puoliveriset. Sporttisen ulkomuotonsa lisäksi ori tuli tunnetuksi hyväntekijänä. Sen lopetettua kilpauransa nimettiin yksi luokka sen kotitallilla pidetyistä kilpailuista orin mukaan ja luokan tuotot lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Hyväluontoinen ori oli suosittua tavaraa jalostusmarkkinoilla, ja sen ollessa siitoskäytössä yhteensä seitsemän kauden ajan nousi se yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista jalostukseen käytetyistä ratsusuomenhevosoreista.
ie. Naarnia oli klassinen suomenhevostamma. Vaaleanruskea, auringossa punaisena hohtava väritys ja pitkä, paksu liinaharja tekivät tammasta ihannoidun hevosen. Se asui ratsastuskoulun yhteydessä toimineella yksityistallilla, ja usein pikkutyttöjen saapuessa tallille nämä jäivät ihastelemaan tarhaavaa tammaa matkalla sisään talliin. Myös tammalla ratsastaessa sai poikkeuksetta pikkutyttöyleisön seuraamaan touhua. Tämä ei toki haitannut mitään, tammalla oli kaunista liikettä mitä esitellä. Kilparadoilla tamman kaunista liikettä ei kuitenkaan päästy koti- ja lähitallien harjoituskilpailuja enempää ihastelemaan, tamman omistajaa ei kilpaileminen kiinnostanut, tamma oli lähinnä hyvän mielen harrasteratsuna. Siitostammana Naarnia toimi muutaman varsan verran, omistajaa ei siitoskäyttö kiinnostanut, mutta hänen työskennellessään muutaman vuoden ulkomailla liisasi hän tammansa ratsastuskoulun pitäjälle, joka tunti- ja yksityishevostoiminnan ohella kasvatti pienimuotoisesti suomenhevosia.
e. Vaanian Elnalla olisi luultavasti ollut kapasiteettia vaativiinkin koululuokkiin, mutta tamma ei koskaan seurakilpailujen Helppo A -luokkaa vaativimmissa kilpailuissa startannut. Ratsastuskouluhevoselle startti Helppo A -tasolla oli kuitenkin iso juttu ainakin pienempien ratsastajien mielestä, jotka eivät koskaan raviohjelmaa vaativimmissa kilpailuissa startanneet. Hyväluontoinen tamma oli myös vanhempien ratsastuskoulukävijöiden suosikki helpon luonteensa ja tasaisten askeltensa takia. Kun Elna kymmenenvuotiaana astutettiin, oli ratsastuskoululaisten suru niin suuri, että paikan omistaja totesi, että turha asiakkaiden lempihevosella oli varsoja teettää, kun sen saattoi laittaa tunnille tienaamaan leipänsä. Tämän vuoksi Jaakob jäi emänsä ainoaksi varsaksi. Nykyisin tamma asustelee yhä samalla ratsastuskoululla, tehden satunnaisesti tunteja muutaman vakioppilaan kanssa ja ylahduttaen pieniä alkeiskurssilaisia. Se on nimittäin usein ensimmäinen hevonen, jonka selkään poneihin tottuneet aloittelijat pääsevät.
ei. Huvinharmaus oli aluetasolla runsaasti menestystä niittänyt kouluori, joka saatettiin spotata myös kotitallinsa esteharjoituskilpailuista kahmimasta pikkuluokkien ruusukkeet lasten nenän edestä. Ei tosin ratsukko oikeasti niitä ruusukkeita vienyt, vaan starttasi luokan ulkopuolisena ratsukkona. Vaikka Huvinharmaus olikin vaativan tason kouluhevonen, rakasti se pieniä esteitä. Isoja se ei luultavasti edes osannut hypätä, sen verran kouluhevonen se oli. Mustanruunikko suomenhevonen oltiin kantakirjattu toisella palkinnolla. Ori toimi jalostuksessa jonkin verran, se ei koskaan ollut se kuuluisa, isojen kilpailujen tähti, vaan ennemmin lähinnä Kymenlaakson alueella mainetta niittänyt, näpsäkkä kouluori.
ee. Hulmulla ei koskaan kilpaillut, loistanut näyttelyissä tai tehnyt muutakaan merkittävää. Tamma eli koko ikänsä harrasteratsuna pienellä, kaakkoissuomalaisella kotitallilla kahden shetlanninponin kanssa. Jos tamman koulutustasoa kysyttiin, olisi villiksi veikkaukseksi voinut heittää Helpon C:n ja osua oikeaan, ei tamma oikeastaan kouluratsastuskiemuroita osannut. Esteiden hyppäämisestä omistajansa kanssa tamma nautti, mutta ne muutamat kerrat, kun se metriä hyppäsi, eivät koskaan tallentuneet kameran linssin läpi tai kilpailujen pöytäkirjoihin. Ajollekin tamma oli opetettu, ja sen kanssa käytiin usein pitkillä maastohömppäilylenkeillä niin ratsailta kuin ajaen. Jos tammasta pitää mainita jotain erityistä, voi nostaa esiin sen leveän selän, jossa oli poikkeuksellisen mukava istua ilman satulaa. Kun Hulmulla muutamaan kertaan astutettiin, ei tamman omistaja hevosten sukutauluja tutkaillut, vaan päätyi valitsemaan orit kuulopuheiden ja hinnan perusteella.
sh-o (572 sanaa)
i. Sibeliuksen voisi sanoa olleen kunniaksi suomenhevosille ja kantaneen nimeään arvokkaasti. Tämä suomalaisuuden perikuva kipusi nopeasti kilpailujen ruusukehaiksi. Jos se ei päässyt ihan huipulle missään lajissa, oli se aikansa laadukkain yleishevonen. Helppo A ei tuottanut orille ongelmia, ja metriset esteradat olivat lastenleikkiä. Maastoesteet sujuivat samalla rutiinilla kun rataesteetkin, ja kärryjen edessä ori jolkotteli iloisesti. Ei mikään ihmekään, että laadukkaasta yleisorista tuli hitti ratsusuomenhevosten oritilastoissa. Kuka nyt voisi sanoa laadukkaalle yleishevoselle, joka on tämän lisäksi hyväluontoinen ja -rakenteinen, ei? Orin jälkeläisistä oli moneen junaan, mutta miellyttävän moni niistä päätyi isänsä jalanjäljille, laadukkaiksi yleishevosiksi. Sibelius elelee yhä kotikonnuillaan, Ainolassa, aivan nimensä esikuvan kotitalon lähistöllä.
ii. Simba tuli tunnetuksi erityisesti kenttähevosena. Ori hyppäsi kovaa ja korkealta, vaikkakin vain keskinkertaisella tekniikalla, ja häslän orin suurimmaksi haasteeksi olivat osoittautuneet jo nuorena kouluradat. Ei se mikään rakennekukkanen ollut, ja kantakirjauksessakin pääsi vain täpärästi sisään heikkojen rakenne- ja koulukokeen pisteiden takia. Maastoesteillä pomminvarma ori ei koskaan hurmannut isoja yleisöjä, vaikka kärkkyikin useampaan otteeseen suomenhevosten kenttämestaruuksien ykköspaikkaa. Tämä sija jäi saavuttamatta vain heikkojen koulupisteiden takia. Ori ei koskaan ollut kovin tunnettu jalostusori, eikä sitä aktiivisesti tarjottukaan siitokseen. Hermoheikko häslä, joka ei malttanut liikkua kouluradoilla rauhassa ei ollut yhdenkään tammanomistajan unelma, mutta sentään orin reilu kymmenestä jälkeläisestä muutama päätyi yllättämään positiivisesti kilpakentillä.
ie. Lisaa voisi luonnehtia parhaiten kutsumalla tammaa tavalliseksi. Se ei erottunut joukosta, hyvässä tai pahassa. Joskus se saattoi kilpailuissa jonkun ruusukkeen napsia, mutta useimmiten se sijoittui helpoissa luokissa keskivaiheille, Lisa ei ollut mikään liitokavio tai superhyppääjä. Se oli kuitenkin järkeväluontoinen ja ok-rakenteinen tamma kivasta suvusta, joka teki siitä hyvän siitostamman. Tai no, jos ei hyvää niin ainakin sellaisen tasaisen tappavan tavallisen. Tamma päätyikin saamaan yhteensä kuusi varsaa, joista osasta kuoriutui ihan miellyttäviä kilparatsuja ja osasta sen kaltaisia, tavallisia mutta mukavia harrasteratsuja.
e. Fresia on yllättävämpi nimi Finlandian kaltaisen, laadukkaan ratsuhevosen suvussa. Tamma oli nimittäin henkeen ja vereen ravuri, varsasta asti sillä tiellä kävellyt, tai ennemminkin ravannut. Sen suku kieli kovasta tulevaisuudesta radoilla, ja Fresian kolmi- ja nelivuotiskausilla juossut muutamat startit kielivät menestyksestä tulevaisuudessa. Tamman ura kuitenkin tyssäsi lyhyeen, vakava hankosidevamma, haastava kuntoutuminen ja vamman uusiutuminen tekivät stopit Fresian tulevaisuudensuunnitelmille, joihin tamman valmentaja-omistaja oli hyvin menneen nelivuotiskauden jälkeen istuttanut myös idean kuninkuusraveista, niin kova tamma oli ollut jo nelivuotiaana. Näiden suunnitelmien sijaan Fresia päätyi siitostammaksi, saattaen maailmaan laadukkaita ravureita, mutta myös muutamia mukavia ratsuvarsoja laadukkaiksi tunnetuista ratsuoreista.
ei. Friidoa voisi kuvailla legendaarikseksi. Jos ratsuihmiset tunnistavat jonkun ravurin nimen, on se Friido. Jopa ei-hevosihmisille orin nimi on tuttu. Kolminkertainen ravikuningas, kylmäveristen ME-hevonen, Valio-titteli... Orin saavutuksia ja hyviä puolia voisi luetella loputtomiin. Kahdesta asiasta ori sai kritiikkiä. Se ei ollut luonteeltaan mistään helpoimmasta, se puri ja joskus potkikin, ajaessa sillä oli rautaa suussa enemmän kuin muilla lähdön hevosilla yhteensä, eikä se meinannut siitä huolimatta pysyä käsissä. Rakennekaan ei ollut se kaikista ideaalein, vaikka se ei näyttänyt oria hidastavan. Erisukuisuudestaankin muiden ominaisuuksien rinnalla tunnettu ori sai yli 1000 jälkeläistä, joista on ollut moneen junaan, on ollut huippujuoksijaa ja puskaruunaa, kilparatsua ja siitostammaa.
ee. Ester oli sellainen keskiverto ravuritamma. Kuusivuotiaaksi asti se pärjäsi radoilla keskinkertaisella menestyksellä, joskus se oli kova nimi ja joskus hävisi niillekin, jotka sen olisi paperilla pitänyt voittaa leikiten. Tämän takia siitä ei mitään arvokilpailujuoksijaa tullut ja sen urakin loppui suhteellisen ajoissa, turha tammaa oli sen pidempää juoksuttaa kun ei se jatkossakaan olisi sen paremmin pärjännyt. Siitostammaksi Ester päätyi, käyden aina välillä köpöttelemässä maastossa omistajansa sukulaistyttöjen kanssa ratsain. Sen varsoista yksikään ei päätynyt juuri tammaa menestyneemmäksi ravuriksi, kaksi ei päässyt edes ajokoulutukseen asti ja sen ainoan lupaavankin varsan raviura katkesi hankosidevammaan.
sh-t (479 sanaa)
i. Aavekonsti oli haluttu nimi siitoksessa. Erisukuinen, mutta suorituskykyinen ja hyvärakenteinen ratsuori ei ollut mikään itsestäänselvyys, niitä ei paljoa löytynyt, ja nämä ominaisuudet tekivätkin Aavekonstin jälkeläisistä vähemmän erisukuisia. Orin ollessa suomenhevosten kermaa ja haluttu siitoksessa, vaiettiin sen yhdestä ominaisuudesta, hankalasta luonteesta. Ovatko orin jälkeläiset hankalaluontoisempia kuin muut, siitä ei ole tietoa, mutta ihan menestyneitä jälkeläisiä se ainakin on jättänyt. Liinaharjainen raudikko viettää nykyään rauhallisia eläkepäiviä Virolahden perukoilla omistajansa kanssa, ja nykyisin sitä voisi sanoa ihan leppoisaluontoiseksi.
ii. Ahtikas ei välttämättä ollut se kaikista kovin suoritushevonen, mutta punaruunikon orin liikkeet olivat vertaansa vailla. Ei sitä koskaan kantakirjattu tai se aluetasoa korkeammalla startannut, mutta jotenkin se silti päätyi parinkymmenen tammanomistajan orivalinnaksi, ja tätä oli hankala uskoa pelkästään aluekarkeloissa esitettyjen nättien liikkeiden ansioksi. Sitä se kai oli, ja myöhemmin tammanomistajat ovat saaneet olla tyytyväisiä orivalintaansa, Ahtikkaan varsoista kuoriutui monista isäänsä menestyneempiä ratsuja. Ahtikas oli samalla perhehevonen, se opetti omistajansa kaksoistytöt hevostelun saloihin. Sen luonne oli täysi kymppi, pikkulapsiakin se seurasi kuin koira, ilman hyvin orimaista ulkonäköä se olisi mennyt tuikitavallisesti pullamössöruunasta.
ie. Kipinäkuuro oli epäonnistuneen värijalostuksen tulos - ruunivoikko ori yhdistettiin rautiaanpäistärikköön tammaan ja toivottiin parasta, mutta tulokseksi saatiin tuikitavallinen raudikko. Rakenteeltaan vähän epäsopusuhtainen ja liikkeiltään korkeintaan keskiverto tamma päätyikin erään perheenäidin harrastuskaveriksi, Kipinäkuuro toimi niin ajaen kuin ratsailta, se osasi kaikki mahdolliset maasta käsin tehtävät temput ja sai pari varsaakin. Luonteeltaan se oli ehdoton ykkönen, lempeämpää hevosta sai hakea. Sen siitoskäytölle ei ollut muita perusteita kuin mukava väri, mutta hieman yllättäen sen molemmista varsoista tuli suomenhevosten mestaruustason ruusukehaita. Tamma menehtyi 21-vuotiaana yllättäen tulleeseen kaasuähkyyn.
e. Louna oli laadukas monitoimitamma. Se ei koskaan ollut kilparatojen kuningatar, mutta kilpaili omalla tasollaan kiitettävästi, aluekilpailuissa ja pikkukansallisissa ruusukkeita netoten, näyttelyistä ykköspalkintoja silloin tällöin nappaillen, mutta tavallisesti vahvoja kakkosia rohmuten. Parhaimmillaan punarautias oli kuitenkin siitostammana, se varsoi kaikenkaikkiaan kuusi varsaa. Näistä varsoista jokaisesta tuli jotakin, yksikään ei jäänyt pihakoristeeksi, vaan päätyi käyttöön ja näyttöön. Jokaisen hevosenomistajan unelmatamma viettää yhä eläkepäiviään kasvattajansa hoteissa, ja lauman kuningatar nauttii nuorempiensa komentamisesta.
ei. Lumilordi oli nuorena tuttu näky harjoitusraveissa, ravit olivat orille harrastus, sillä ei siitä oikeksi ravuriksi ollut. Kuusivuotiaana omistajanvaihdoksen myötä orin elämän suunta kuitenkin muuttui, ja siitä taiottiin muutamassa vuodessa ihka aito ratsu. Kymmenvuotiaana luonteeltaan fiksu ja rauhallinen ori kirjattiin kantakirjaan ratsusuunnalle ja samana vuonna se esiintyi myös kansallisen tason suomenhevosluokissa esteillä. Varsoja se sai nelisenkymmentä, niistä tuli lähinnä tuiki tavallisia harrasteputteja, mutta mukaan mahtui myös siitostammaa, kansallisen tason ratsua ja yksi menestynyt ravurikin. Lumilordi menehty
ee. Milenaa kuvaillessa ensimmäisenä tulee mieleen sana nätti. Vaaleanrautias liinaharja pitkillä jouhilla - ei sitä turhaan kuvailtu Merja Jalon klassikkohevoskirjojen Pipsaksi. Esteitäkn se hyppäsi mielellään, vaikka sillä hyppääminen ei aina ollutkaan niin nautinnollista, jarrujen toimimista ei aina voinut taata. Hyppytekniikkaa tai ponnistusta tammalta ei kuitenkaan puuttunut, ja se esiintyi useampaan kertaan hyvällä menestyksellä suomenhevosten estemestaruuksissa. Siitokseen tamma siirtyi vasta 14-vuotiaana, mutta osoittautui hyväksi emätammaksi, ja sai yhteensä kolme varsaa helppojen tiineyksien päätteeksi. Tamman elämän päätti loukkaantuminen laitumella sen ollessa 19-vuotias, toisen hevosen potkun seurauksena.
i. Surumurtee oli laadukas yleishevonen. Metrikymppiä esteillä ja Helppo A -luokkia koulupuolella kilpaillut ori ei huolimatta hyvistä kilpailusuorituksistaan noussut kovin suosituksi siitosoriksi. Vaikka ori oli osoittanut rakenteensa toimivan hyvin kilpakäytössä, ei se silti ollut ikään näyttelyissä esitettävä rakennekukkanen, vaan enneminkin vähän luihun näköinen ja jopa rumaksi sanottu. Orin luontokaan ei kaikista helpoin ollut. Haastava, jopa joissain tilanteissa vaarallinen luonne yhdistettynä rumaan ulkonäköön pilasivat orin mahdollisuudet sinä suosittuna jalostusorina, jonka uran sen hyvät kilpailutulokset olisivat sille mahdollistaneet. Sen, että ori sai edes sen yksitoista jälkeläistä, jotka sillä on, voi pitää lähes ihmeenä. Osalle varsoista se periytti huonompia ominaisuuksiaan, osalle hyviä ja osalle molempia. Suurin osa varsoista on kuitenkin startannut kilparadoilla edes kohtuullisella menestyksellä.
ii. Pahamieli niitti mainetta ja mammonaa esteratojen puolella. Kevytrakenteinen, osin ravisukuinen suomenhevosori oli lähes ideaali estehevonen, ja kepitti helposti monet samalla tasolla kilpailevat puoliveriset. Sporttisen ulkomuotonsa lisäksi ori tuli tunnetuksi hyväntekijänä. Sen lopetettua kilpauransa nimettiin yksi luokka sen kotitallilla pidetyistä kilpailuista orin mukaan ja luokan tuotot lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Hyväluontoinen ori oli suosittua tavaraa jalostusmarkkinoilla, ja sen ollessa siitoskäytössä yhteensä seitsemän kauden ajan nousi se yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista jalostukseen käytetyistä ratsusuomenhevosoreista.
ie. Naarnia oli klassinen suomenhevostamma. Vaaleanruskea, auringossa punaisena hohtava väritys ja pitkä, paksu liinaharja tekivät tammasta ihannoidun hevosen. Se asui ratsastuskoulun yhteydessä toimineella yksityistallilla, ja usein pikkutyttöjen saapuessa tallille nämä jäivät ihastelemaan tarhaavaa tammaa matkalla sisään talliin. Myös tammalla ratsastaessa sai poikkeuksetta pikkutyttöyleisön seuraamaan touhua. Tämä ei toki haitannut mitään, tammalla oli kaunista liikettä mitä esitellä. Kilparadoilla tamman kaunista liikettä ei kuitenkaan päästy koti- ja lähitallien harjoituskilpailuja enempää ihastelemaan, tamman omistajaa ei kilpaileminen kiinnostanut, tamma oli lähinnä hyvän mielen harrasteratsuna. Siitostammana Naarnia toimi muutaman varsan verran, omistajaa ei siitoskäyttö kiinnostanut, mutta hänen työskennellessään muutaman vuoden ulkomailla liisasi hän tammansa ratsastuskoulun pitäjälle, joka tunti- ja yksityishevostoiminnan ohella kasvatti pienimuotoisesti suomenhevosia.
e. Vaanian Elnalla olisi luultavasti ollut kapasiteettia vaativiinkin koululuokkiin, mutta tamma ei koskaan seurakilpailujen Helppo A -luokkaa vaativimmissa kilpailuissa startannut. Ratsastuskouluhevoselle startti Helppo A -tasolla oli kuitenkin iso juttu ainakin pienempien ratsastajien mielestä, jotka eivät koskaan raviohjelmaa vaativimmissa kilpailuissa startanneet. Hyväluontoinen tamma oli myös vanhempien ratsastuskoulukävijöiden suosikki helpon luonteensa ja tasaisten askeltensa takia. Kun Elna kymmenenvuotiaana astutettiin, oli ratsastuskoululaisten suru niin suuri, että paikan omistaja totesi, että turha asiakkaiden lempihevosella oli varsoja teettää, kun sen saattoi laittaa tunnille tienaamaan leipänsä. Tämän vuoksi Jaakob jäi emänsä ainoaksi varsaksi. Nykyisin tamma asustelee yhä samalla ratsastuskoululla, tehden satunnaisesti tunteja muutaman vakioppilaan kanssa ja ylahduttaen pieniä alkeiskurssilaisia. Se on nimittäin usein ensimmäinen hevonen, jonka selkään poneihin tottuneet aloittelijat pääsevät.
ei. Huvinharmaus oli aluetasolla runsaasti menestystä niittänyt kouluori, joka saatettiin spotata myös kotitallinsa esteharjoituskilpailuista kahmimasta pikkuluokkien ruusukkeet lasten nenän edestä. Ei tosin ratsukko oikeasti niitä ruusukkeita vienyt, vaan starttasi luokan ulkopuolisena ratsukkona. Vaikka Huvinharmaus olikin vaativan tason kouluhevonen, rakasti se pieniä esteitä. Isoja se ei luultavasti edes osannut hypätä, sen verran kouluhevonen se oli. Mustanruunikko suomenhevonen oltiin kantakirjattu toisella palkinnolla. Ori toimi jalostuksessa jonkin verran, se ei koskaan ollut se kuuluisa, isojen kilpailujen tähti, vaan ennemmin lähinnä Kymenlaakson alueella mainetta niittänyt, näpsäkkä kouluori.
ee. Hulmulla ei koskaan kilpaillut, loistanut näyttelyissä tai tehnyt muutakaan merkittävää. Tamma eli koko ikänsä harrasteratsuna pienellä, kaakkoissuomalaisella kotitallilla kahden shetlanninponin kanssa. Jos tamman koulutustasoa kysyttiin, olisi villiksi veikkaukseksi voinut heittää Helpon C:n ja osua oikeaan, ei tamma oikeastaan kouluratsastuskiemuroita osannut. Esteiden hyppäämisestä omistajansa kanssa tamma nautti, mutta ne muutamat kerrat, kun se metriä hyppäsi, eivät koskaan tallentuneet kameran linssin läpi tai kilpailujen pöytäkirjoihin. Ajollekin tamma oli opetettu, ja sen kanssa käytiin usein pitkillä maastohömppäilylenkeillä niin ratsailta kuin ajaen. Jos tammasta pitää mainita jotain erityistä, voi nostaa esiin sen leveän selän, jossa oli poikkeuksellisen mukava istua ilman satulaa. Kun Hulmulla muutamaan kertaan astutettiin, ei tamman omistaja hevosten sukutauluja tutkaillut, vaan päätyi valitsemaan orit kuulopuheiden ja hinnan perusteella.
sh-o (572 sanaa)
i. Sibeliuksen voisi sanoa olleen kunniaksi suomenhevosille ja kantaneen nimeään arvokkaasti. Tämä suomalaisuuden perikuva kipusi nopeasti kilpailujen ruusukehaiksi. Jos se ei päässyt ihan huipulle missään lajissa, oli se aikansa laadukkain yleishevonen. Helppo A ei tuottanut orille ongelmia, ja metriset esteradat olivat lastenleikkiä. Maastoesteet sujuivat samalla rutiinilla kun rataesteetkin, ja kärryjen edessä ori jolkotteli iloisesti. Ei mikään ihmekään, että laadukkaasta yleisorista tuli hitti ratsusuomenhevosten oritilastoissa. Kuka nyt voisi sanoa laadukkaalle yleishevoselle, joka on tämän lisäksi hyväluontoinen ja -rakenteinen, ei? Orin jälkeläisistä oli moneen junaan, mutta miellyttävän moni niistä päätyi isänsä jalanjäljille, laadukkaiksi yleishevosiksi. Sibelius elelee yhä kotikonnuillaan, Ainolassa, aivan nimensä esikuvan kotitalon lähistöllä.
ii. Simba tuli tunnetuksi erityisesti kenttähevosena. Ori hyppäsi kovaa ja korkealta, vaikkakin vain keskinkertaisella tekniikalla, ja häslän orin suurimmaksi haasteeksi olivat osoittautuneet jo nuorena kouluradat. Ei se mikään rakennekukkanen ollut, ja kantakirjauksessakin pääsi vain täpärästi sisään heikkojen rakenne- ja koulukokeen pisteiden takia. Maastoesteillä pomminvarma ori ei koskaan hurmannut isoja yleisöjä, vaikka kärkkyikin useampaan otteeseen suomenhevosten kenttämestaruuksien ykköspaikkaa. Tämä sija jäi saavuttamatta vain heikkojen koulupisteiden takia. Ori ei koskaan ollut kovin tunnettu jalostusori, eikä sitä aktiivisesti tarjottukaan siitokseen. Hermoheikko häslä, joka ei malttanut liikkua kouluradoilla rauhassa ei ollut yhdenkään tammanomistajan unelma, mutta sentään orin reilu kymmenestä jälkeläisestä muutama päätyi yllättämään positiivisesti kilpakentillä.
ie. Lisaa voisi luonnehtia parhaiten kutsumalla tammaa tavalliseksi. Se ei erottunut joukosta, hyvässä tai pahassa. Joskus se saattoi kilpailuissa jonkun ruusukkeen napsia, mutta useimmiten se sijoittui helpoissa luokissa keskivaiheille, Lisa ei ollut mikään liitokavio tai superhyppääjä. Se oli kuitenkin järkeväluontoinen ja ok-rakenteinen tamma kivasta suvusta, joka teki siitä hyvän siitostamman. Tai no, jos ei hyvää niin ainakin sellaisen tasaisen tappavan tavallisen. Tamma päätyikin saamaan yhteensä kuusi varsaa, joista osasta kuoriutui ihan miellyttäviä kilparatsuja ja osasta sen kaltaisia, tavallisia mutta mukavia harrasteratsuja.
e. Fresia on yllättävämpi nimi Finlandian kaltaisen, laadukkaan ratsuhevosen suvussa. Tamma oli nimittäin henkeen ja vereen ravuri, varsasta asti sillä tiellä kävellyt, tai ennemminkin ravannut. Sen suku kieli kovasta tulevaisuudesta radoilla, ja Fresian kolmi- ja nelivuotiskausilla juossut muutamat startit kielivät menestyksestä tulevaisuudessa. Tamman ura kuitenkin tyssäsi lyhyeen, vakava hankosidevamma, haastava kuntoutuminen ja vamman uusiutuminen tekivät stopit Fresian tulevaisuudensuunnitelmille, joihin tamman valmentaja-omistaja oli hyvin menneen nelivuotiskauden jälkeen istuttanut myös idean kuninkuusraveista, niin kova tamma oli ollut jo nelivuotiaana. Näiden suunnitelmien sijaan Fresia päätyi siitostammaksi, saattaen maailmaan laadukkaita ravureita, mutta myös muutamia mukavia ratsuvarsoja laadukkaiksi tunnetuista ratsuoreista.
ei. Friidoa voisi kuvailla legendaarikseksi. Jos ratsuihmiset tunnistavat jonkun ravurin nimen, on se Friido. Jopa ei-hevosihmisille orin nimi on tuttu. Kolminkertainen ravikuningas, kylmäveristen ME-hevonen, Valio-titteli... Orin saavutuksia ja hyviä puolia voisi luetella loputtomiin. Kahdesta asiasta ori sai kritiikkiä. Se ei ollut luonteeltaan mistään helpoimmasta, se puri ja joskus potkikin, ajaessa sillä oli rautaa suussa enemmän kuin muilla lähdön hevosilla yhteensä, eikä se meinannut siitä huolimatta pysyä käsissä. Rakennekaan ei ollut se kaikista ideaalein, vaikka se ei näyttänyt oria hidastavan. Erisukuisuudestaankin muiden ominaisuuksien rinnalla tunnettu ori sai yli 1000 jälkeläistä, joista on ollut moneen junaan, on ollut huippujuoksijaa ja puskaruunaa, kilparatsua ja siitostammaa.
ee. Ester oli sellainen keskiverto ravuritamma. Kuusivuotiaaksi asti se pärjäsi radoilla keskinkertaisella menestyksellä, joskus se oli kova nimi ja joskus hävisi niillekin, jotka sen olisi paperilla pitänyt voittaa leikiten. Tämän takia siitä ei mitään arvokilpailujuoksijaa tullut ja sen urakin loppui suhteellisen ajoissa, turha tammaa oli sen pidempää juoksuttaa kun ei se jatkossakaan olisi sen paremmin pärjännyt. Siitostammaksi Ester päätyi, käyden aina välillä köpöttelemässä maastossa omistajansa sukulaistyttöjen kanssa ratsain. Sen varsoista yksikään ei päätynyt juuri tammaa menestyneemmäksi ravuriksi, kaksi ei päässyt edes ajokoulutukseen asti ja sen ainoan lupaavankin varsan raviura katkesi hankosidevammaan.
sh-t (479 sanaa)
i. Aavekonsti oli haluttu nimi siitoksessa. Erisukuinen, mutta suorituskykyinen ja hyvärakenteinen ratsuori ei ollut mikään itsestäänselvyys, niitä ei paljoa löytynyt, ja nämä ominaisuudet tekivätkin Aavekonstin jälkeläisistä vähemmän erisukuisia. Orin ollessa suomenhevosten kermaa ja haluttu siitoksessa, vaiettiin sen yhdestä ominaisuudesta, hankalasta luonteesta. Ovatko orin jälkeläiset hankalaluontoisempia kuin muut, siitä ei ole tietoa, mutta ihan menestyneitä jälkeläisiä se ainakin on jättänyt. Liinaharjainen raudikko viettää nykyään rauhallisia eläkepäiviä Virolahden perukoilla omistajansa kanssa, ja nykyisin sitä voisi sanoa ihan leppoisaluontoiseksi.
ii. Ahtikas ei välttämättä ollut se kaikista kovin suoritushevonen, mutta punaruunikon orin liikkeet olivat vertaansa vailla. Ei sitä koskaan kantakirjattu tai se aluetasoa korkeammalla startannut, mutta jotenkin se silti päätyi parinkymmenen tammanomistajan orivalinnaksi, ja tätä oli hankala uskoa pelkästään aluekarkeloissa esitettyjen nättien liikkeiden ansioksi. Sitä se kai oli, ja myöhemmin tammanomistajat ovat saaneet olla tyytyväisiä orivalintaansa, Ahtikkaan varsoista kuoriutui monista isäänsä menestyneempiä ratsuja. Ahtikas oli samalla perhehevonen, se opetti omistajansa kaksoistytöt hevostelun saloihin. Sen luonne oli täysi kymppi, pikkulapsiakin se seurasi kuin koira, ilman hyvin orimaista ulkonäköä se olisi mennyt tuikitavallisesti pullamössöruunasta.
ie. Kipinäkuuro oli epäonnistuneen värijalostuksen tulos - ruunivoikko ori yhdistettiin rautiaanpäistärikköön tammaan ja toivottiin parasta, mutta tulokseksi saatiin tuikitavallinen raudikko. Rakenteeltaan vähän epäsopusuhtainen ja liikkeiltään korkeintaan keskiverto tamma päätyikin erään perheenäidin harrastuskaveriksi, Kipinäkuuro toimi niin ajaen kuin ratsailta, se osasi kaikki mahdolliset maasta käsin tehtävät temput ja sai pari varsaakin. Luonteeltaan se oli ehdoton ykkönen, lempeämpää hevosta sai hakea. Sen siitoskäytölle ei ollut muita perusteita kuin mukava väri, mutta hieman yllättäen sen molemmista varsoista tuli suomenhevosten mestaruustason ruusukehaita. Tamma menehtyi 21-vuotiaana yllättäen tulleeseen kaasuähkyyn.
e. Louna oli laadukas monitoimitamma. Se ei koskaan ollut kilparatojen kuningatar, mutta kilpaili omalla tasollaan kiitettävästi, aluekilpailuissa ja pikkukansallisissa ruusukkeita netoten, näyttelyistä ykköspalkintoja silloin tällöin nappaillen, mutta tavallisesti vahvoja kakkosia rohmuten. Parhaimmillaan punarautias oli kuitenkin siitostammana, se varsoi kaikenkaikkiaan kuusi varsaa. Näistä varsoista jokaisesta tuli jotakin, yksikään ei jäänyt pihakoristeeksi, vaan päätyi käyttöön ja näyttöön. Jokaisen hevosenomistajan unelmatamma viettää yhä eläkepäiviään kasvattajansa hoteissa, ja lauman kuningatar nauttii nuorempiensa komentamisesta.
ei. Lumilordi oli nuorena tuttu näky harjoitusraveissa, ravit olivat orille harrastus, sillä ei siitä oikeksi ravuriksi ollut. Kuusivuotiaana omistajanvaihdoksen myötä orin elämän suunta kuitenkin muuttui, ja siitä taiottiin muutamassa vuodessa ihka aito ratsu. Kymmenvuotiaana luonteeltaan fiksu ja rauhallinen ori kirjattiin kantakirjaan ratsusuunnalle ja samana vuonna se esiintyi myös kansallisen tason suomenhevosluokissa esteillä. Varsoja se sai nelisenkymmentä, niistä tuli lähinnä tuiki tavallisia harrasteputteja, mutta mukaan mahtui myös siitostammaa, kansallisen tason ratsua ja yksi menestynyt ravurikin. Lumilordi menehty
ee. Milenaa kuvaillessa ensimmäisenä tulee mieleen sana nätti. Vaaleanrautias liinaharja pitkillä jouhilla - ei sitä turhaan kuvailtu Merja Jalon klassikkohevoskirjojen Pipsaksi. Esteitäkn se hyppäsi mielellään, vaikka sillä hyppääminen ei aina ollutkaan niin nautinnollista, jarrujen toimimista ei aina voinut taata. Hyppytekniikkaa tai ponnistusta tammalta ei kuitenkaan puuttunut, ja se esiintyi useampaan kertaan hyvällä menestyksellä suomenhevosten estemestaruuksissa. Siitokseen tamma siirtyi vasta 14-vuotiaana, mutta osoittautui hyväksi emätammaksi, ja sai yhteensä kolme varsaa helppojen tiineyksien päätteeksi. Tamman elämän päätti loukkaantuminen laitumella sen ollessa 19-vuotias, toisen hevosen potkun seurauksena.