suokki (216 sanaa)
"Täähän on ihan mahtava!" huusin maneesin toisessa päässä omaa ratsuaan verryttelevälle dookielle. Istuin nätin punarautiaan selässä, ja minulle tuotti todellisia vaikeuksia uskoa, että allani ei ollut puoliverinen, vaan ponin ja hevosen rajamailla mittojensa puolesta häilyvä suomenhevonen. Olisin voinut ratsastaa sillä vaikka maailman ääriin asti ja GP-radoille, mutta päivän ohjelmassa olisi muutama pieni este, joita maneesin katsomoon majoittautunut, mukaani änkenyt sukulaistyttö oli lupautunut nostamaan.
Kunkulla oli ollut kuulemma hyppytaukoa, mutta se ei menoa haitannut. Se oli heti ensimmäisistä laukannostoista asti hyvin hereillä, ori tuntui valpastuvan heti noustessani sen selässä laukannoston jälkeen hieman tavallista istuntaa kevyempään esteistuntaan. Kaasu toimi paljon herkemmin ja jarru huonommin, sain naureskellen todeta. Hyppyjenkin kanssa mentiin eikä meinattu heti alusta asti. Tarkoituksena oli ollut hypätä pientä rataa, mutta Kunkun vauhdista yllättyneenä ratamme mainasi jäädä tyngäksi, en ollut odottanut aivan näin kovaa vauhtia, ja pistin vahingossa muutaman mutkan suoraksi. Vauhdista ja dookien oman ratsunsa selästä huutelemista vinkeistä seuraavaa kertaa varten vaarin ottaneena toinen hyppykerta sujuikin jo ihan hyvin.
Kun vauhti oli hallinnassa, saattoi orin kanssa hyppäämisestä nauttia. Se hyppäsi mukavasti, ja vaikka itse olisin voinut pienempiinkin esteisiin tyytyä näin vieraan ja vauhdikkaan hevosen kanssa, dookie kehotti aputyttöämme vain nostamaan esteitä, ja ratsastuskerran lopussa hyppäsimmekin radan metrisenä. Pienen orin into esteillä oli jotakin niin mahtavaa, olin todella tyytyväinen siitä, että olin päätynyt sen selkään hyppäämään.
pv (256 sanaa)
Elämä Timpan kanssa ei ollut koskaan liian helppoa. Tänään ori tuli tänään vahingossa aidoista läpi ja pelmahti keskelle tallin pihaa. Ei sitä olisi uskonut kukaan, jollei tilanteella olisi ollut silminnäkijää. Edes tilanteen nähnyt henkilö ei ollut uskoa silmiään, kun rauhallisen näköisesti laitumella syömässä ollut ori syödessään liikkui pikkuhiljaa lähemmäs kohti aitaa, ja jossakin kohtaa täysin tyynen rauhallisesti, nostamatta turpaa lainkaan maasta, käveli lankojen läpi. Ylälanka jäi ehjäksi, alempi lanka katkesi. Eikä Timppa huomannut mitään, tyynen rauhallisesti vain jatkoi syömistä aidan toisella puolella.
"Hei hevonen, mitä sä täällä teet?" yritti tapauksen ainoaksi silminnäkijäksi päätynyt hevosenhoitaja, Rebecca, Timpalta kysellä, kun sai oman hoidokkinsa pois käsistään. Timppa näytti laiduntavan hyvin rauhallisesti, eikä hitaalla käyvä ori saisi kovin suurta vahinkoa aikaiseksi niin kauan, kuin olisi kiinnostunut ruuasta, joten Becca ehti hyvin käydä palauttamassa oman hoidokkinsa takaisin aivan tallin pihassa kiinni olevalle, Timpan wait-a-minute-he-was-just-there -olinpaikan viereiselle, laidunlohkolle, jonne hän oli ollut viemässä omaa hoidokkiaan jo ennen kimon orin yllätysvetoa. Timppa ei enää päässyt takaisin laitumelle - jos se kävelisi huomaamattaan lankojen läpi, ei sitä voisi sinne enää palauttaa, ennen kuin lankoja olisi muutama kerros lisää ja paimenessa niin kova tälli, että ori ei voisi olla huomaamatta sitä. Ori päätyi talvitarhoihin, joiden lauta-aidat toivottavasti pitäisivät sen paremmin paikoillaan, niistä se ei pääsisi kävelemään huomaamattaan läpi. Vaikka, kun kyseessä on Timppa, mikä tahansa on mahdollista - tästä syystä Rebecca ihan vain varmuuden vuoksi lahjoikin oria hyvällä keolla heinää. Kun näin tarhassa heinät olivat keskellä länttiä, ei kimo voisi millään kävellä niitä syödessään vahingossa aidan läpi, tai näin kunnon lankuista rakennetun tarhan tapauksessa aitaa päin. Ehkä.
suokki (472 sanaa)
Tänään Raukkiksen kanssa oli vuorossa tuskaisa päivä, kantakirjaustilaisuus. Jos ori ei meinannut pysyä kotonakaan nahoissaan, miten ihmeessä sen kanssa pärjäisi vieraassa paikassa yli kuudenkymmenen muun orin ja tamman ympäröimänä? Olen ihan tosissani, kun kerron, että ainoa syy, miksi sillä ei suussaan orikuolainta ole on se, että se ei ole kovin arvostettu muiden hevosihmisten keskuudessa – valitettavan usein näkee suhtautumista, jonka mukaan sitä ei hevosen suuhun voi laittaa, vaikka henki menisi. Raukkikselle se olisi ihan paikallaan, muutaman kerran ori on oikeasti meinannut taluttaessa vieraalla paikalla lähtenyt käsistä, kun taas kotona sitä on turha käyttää, ori on oppinut että siellä ei kannata ryppyillä ja kulkee nätisti ihan ketjunarulla taluttaessa.
Saavuimme ajoissa, mutta emme liian ajoissa, paikalle Vähäpellon tiloihin, joissa kantakirjaustilaisuus järjestettäisiin. Meillä oli kaksi muutakin hevosta mukana, mutta nämä olin sysännyt Tuukan ja Saaran harteille, Raukkiksessa olisi ihan tarpeeksi, jos ei suorastaan liikaakin työtä yhdelle ihmiselle. Ori kävi kuumana, ja totesinkin parhaaksi lähteä sen kanssa mahdollisimman syrjään varustamista varten. Sain ärtyneitä mulkaisuja orille keikistelevien tammojen omistajilta ja muilta orinomistajilta, joiden kullannupuille Raukkis meidän ohittaessamme heidät uhitteli. Monet näyttivät pitävän oria ihan kamalana häirikkönä, vaikka totta puhuakseni se oli ollut ihan helppo tähän mennessä, jos Raukkiksen käytöstä vertasi siihen, miten se useimmiten kilpailuissa käyttäytyi.
Siitä huolimatta saatoin huokaista helpotuksesta vasta useampaa tuntia myöhemmin. Näin ateistiperkeleenäkin innostuin lausumaan luojan kiitoksen siitä, että kantakirjaustilaisuus oli ohi, en olisi jaksanut roikkua räjähdyspisteessä olevan orin kuolaimissa kiinni enää sekuntiakaan. Este- ja koulukokeet olivat menneet hyvin, tai niin hyvin kuin vieraiden hevosten ympäröivältä Raukkikselta voi olettaa. Ainakin molemmista oltiin päästy läpi, joka oli koulukokeen osalta suorastaan ihme. Vasta rakennearvostelua odottaessamme oli meinannut piru päästä irti, ja olin joutunut poistumaan orini kanssa hetkeksi takavasemmalle sen käydessä niin kuumana, että yhtään mistään ei tullut yhtään mitään.
”Helvetti me muuten ruunataan toi heti kun vaan päästään kotiin ja eläinlääkäri paikalle. Tai sitten me ajetaan suoraan klinikalle nyt heti paikalla ja sanotaan, että me ei oteta tätä kotiin ennen kun tolta on pallit irti”, painoin pääni käsiini heti kun hevoset oli lastattu turvallisesti autoon ja minä apukuskin paikalle. Se tästä olisikin vielä puuttunut, jos olisin joutunut ajamaan.
”Mistä moinen mieliteko? Onhan se joo tapaus, mutta kyllähän sen kanssa pärjää, ainakin sen verran mitä mä olen sen kanssa kisoissa liikkunut”, oli Tuukan vastaus, jolle puuskahdin äänekkäästi.
”Sä et ollu paikalla tänään. Jos mä olisin joutunu olemaan sekuntiakaan kauemmin ton kanssa, olis tuloksena ollut ruumiita. En tosin yhtään tiedä kenen, mut mun ja varmaan kymmenen hevosen ja kahenkymmenen hevosenkäsittelijän. Mä en kyllä ton kanssa enää kilpailun kilpailuun lähde niin kauan kun sillä on pallit tallella”, totesin avokilleni tämän katsellessa vuoroin minua ja vuoroin tietä. ”Ota tää nyt hemmetti tosissas, toi ori on hullu”, totesin kun miehen ilme ei näyttänyt tarpeeksi totiselta. Jos mies ei kerran pystynyt ottamaan asiaa tosissaan, saisi hän viettää parin tunnin kotimatkan täydessä hiljaisuudessa. Ja hän varmasti myös vastaisi Raukkiksen ratsastamisesta sekä kilpailemisesta mielellään.
"Täähän on ihan mahtava!" huusin maneesin toisessa päässä omaa ratsuaan verryttelevälle dookielle. Istuin nätin punarautiaan selässä, ja minulle tuotti todellisia vaikeuksia uskoa, että allani ei ollut puoliverinen, vaan ponin ja hevosen rajamailla mittojensa puolesta häilyvä suomenhevonen. Olisin voinut ratsastaa sillä vaikka maailman ääriin asti ja GP-radoille, mutta päivän ohjelmassa olisi muutama pieni este, joita maneesin katsomoon majoittautunut, mukaani änkenyt sukulaistyttö oli lupautunut nostamaan.
Kunkulla oli ollut kuulemma hyppytaukoa, mutta se ei menoa haitannut. Se oli heti ensimmäisistä laukannostoista asti hyvin hereillä, ori tuntui valpastuvan heti noustessani sen selässä laukannoston jälkeen hieman tavallista istuntaa kevyempään esteistuntaan. Kaasu toimi paljon herkemmin ja jarru huonommin, sain naureskellen todeta. Hyppyjenkin kanssa mentiin eikä meinattu heti alusta asti. Tarkoituksena oli ollut hypätä pientä rataa, mutta Kunkun vauhdista yllättyneenä ratamme mainasi jäädä tyngäksi, en ollut odottanut aivan näin kovaa vauhtia, ja pistin vahingossa muutaman mutkan suoraksi. Vauhdista ja dookien oman ratsunsa selästä huutelemista vinkeistä seuraavaa kertaa varten vaarin ottaneena toinen hyppykerta sujuikin jo ihan hyvin.
Kun vauhti oli hallinnassa, saattoi orin kanssa hyppäämisestä nauttia. Se hyppäsi mukavasti, ja vaikka itse olisin voinut pienempiinkin esteisiin tyytyä näin vieraan ja vauhdikkaan hevosen kanssa, dookie kehotti aputyttöämme vain nostamaan esteitä, ja ratsastuskerran lopussa hyppäsimmekin radan metrisenä. Pienen orin into esteillä oli jotakin niin mahtavaa, olin todella tyytyväinen siitä, että olin päätynyt sen selkään hyppäämään.
pv (256 sanaa)
Elämä Timpan kanssa ei ollut koskaan liian helppoa. Tänään ori tuli tänään vahingossa aidoista läpi ja pelmahti keskelle tallin pihaa. Ei sitä olisi uskonut kukaan, jollei tilanteella olisi ollut silminnäkijää. Edes tilanteen nähnyt henkilö ei ollut uskoa silmiään, kun rauhallisen näköisesti laitumella syömässä ollut ori syödessään liikkui pikkuhiljaa lähemmäs kohti aitaa, ja jossakin kohtaa täysin tyynen rauhallisesti, nostamatta turpaa lainkaan maasta, käveli lankojen läpi. Ylälanka jäi ehjäksi, alempi lanka katkesi. Eikä Timppa huomannut mitään, tyynen rauhallisesti vain jatkoi syömistä aidan toisella puolella.
"Hei hevonen, mitä sä täällä teet?" yritti tapauksen ainoaksi silminnäkijäksi päätynyt hevosenhoitaja, Rebecca, Timpalta kysellä, kun sai oman hoidokkinsa pois käsistään. Timppa näytti laiduntavan hyvin rauhallisesti, eikä hitaalla käyvä ori saisi kovin suurta vahinkoa aikaiseksi niin kauan, kuin olisi kiinnostunut ruuasta, joten Becca ehti hyvin käydä palauttamassa oman hoidokkinsa takaisin aivan tallin pihassa kiinni olevalle, Timpan wait-a-minute-he-was-just-there -olinpaikan viereiselle, laidunlohkolle, jonne hän oli ollut viemässä omaa hoidokkiaan jo ennen kimon orin yllätysvetoa. Timppa ei enää päässyt takaisin laitumelle - jos se kävelisi huomaamattaan lankojen läpi, ei sitä voisi sinne enää palauttaa, ennen kuin lankoja olisi muutama kerros lisää ja paimenessa niin kova tälli, että ori ei voisi olla huomaamatta sitä. Ori päätyi talvitarhoihin, joiden lauta-aidat toivottavasti pitäisivät sen paremmin paikoillaan, niistä se ei pääsisi kävelemään huomaamattaan läpi. Vaikka, kun kyseessä on Timppa, mikä tahansa on mahdollista - tästä syystä Rebecca ihan vain varmuuden vuoksi lahjoikin oria hyvällä keolla heinää. Kun näin tarhassa heinät olivat keskellä länttiä, ei kimo voisi millään kävellä niitä syödessään vahingossa aidan läpi, tai näin kunnon lankuista rakennetun tarhan tapauksessa aitaa päin. Ehkä.
suokki (472 sanaa)
Tänään Raukkiksen kanssa oli vuorossa tuskaisa päivä, kantakirjaustilaisuus. Jos ori ei meinannut pysyä kotonakaan nahoissaan, miten ihmeessä sen kanssa pärjäisi vieraassa paikassa yli kuudenkymmenen muun orin ja tamman ympäröimänä? Olen ihan tosissani, kun kerron, että ainoa syy, miksi sillä ei suussaan orikuolainta ole on se, että se ei ole kovin arvostettu muiden hevosihmisten keskuudessa – valitettavan usein näkee suhtautumista, jonka mukaan sitä ei hevosen suuhun voi laittaa, vaikka henki menisi. Raukkikselle se olisi ihan paikallaan, muutaman kerran ori on oikeasti meinannut taluttaessa vieraalla paikalla lähtenyt käsistä, kun taas kotona sitä on turha käyttää, ori on oppinut että siellä ei kannata ryppyillä ja kulkee nätisti ihan ketjunarulla taluttaessa.
Saavuimme ajoissa, mutta emme liian ajoissa, paikalle Vähäpellon tiloihin, joissa kantakirjaustilaisuus järjestettäisiin. Meillä oli kaksi muutakin hevosta mukana, mutta nämä olin sysännyt Tuukan ja Saaran harteille, Raukkiksessa olisi ihan tarpeeksi, jos ei suorastaan liikaakin työtä yhdelle ihmiselle. Ori kävi kuumana, ja totesinkin parhaaksi lähteä sen kanssa mahdollisimman syrjään varustamista varten. Sain ärtyneitä mulkaisuja orille keikistelevien tammojen omistajilta ja muilta orinomistajilta, joiden kullannupuille Raukkis meidän ohittaessamme heidät uhitteli. Monet näyttivät pitävän oria ihan kamalana häirikkönä, vaikka totta puhuakseni se oli ollut ihan helppo tähän mennessä, jos Raukkiksen käytöstä vertasi siihen, miten se useimmiten kilpailuissa käyttäytyi.
Siitä huolimatta saatoin huokaista helpotuksesta vasta useampaa tuntia myöhemmin. Näin ateistiperkeleenäkin innostuin lausumaan luojan kiitoksen siitä, että kantakirjaustilaisuus oli ohi, en olisi jaksanut roikkua räjähdyspisteessä olevan orin kuolaimissa kiinni enää sekuntiakaan. Este- ja koulukokeet olivat menneet hyvin, tai niin hyvin kuin vieraiden hevosten ympäröivältä Raukkikselta voi olettaa. Ainakin molemmista oltiin päästy läpi, joka oli koulukokeen osalta suorastaan ihme. Vasta rakennearvostelua odottaessamme oli meinannut piru päästä irti, ja olin joutunut poistumaan orini kanssa hetkeksi takavasemmalle sen käydessä niin kuumana, että yhtään mistään ei tullut yhtään mitään.
”Helvetti me muuten ruunataan toi heti kun vaan päästään kotiin ja eläinlääkäri paikalle. Tai sitten me ajetaan suoraan klinikalle nyt heti paikalla ja sanotaan, että me ei oteta tätä kotiin ennen kun tolta on pallit irti”, painoin pääni käsiini heti kun hevoset oli lastattu turvallisesti autoon ja minä apukuskin paikalle. Se tästä olisikin vielä puuttunut, jos olisin joutunut ajamaan.
”Mistä moinen mieliteko? Onhan se joo tapaus, mutta kyllähän sen kanssa pärjää, ainakin sen verran mitä mä olen sen kanssa kisoissa liikkunut”, oli Tuukan vastaus, jolle puuskahdin äänekkäästi.
”Sä et ollu paikalla tänään. Jos mä olisin joutunu olemaan sekuntiakaan kauemmin ton kanssa, olis tuloksena ollut ruumiita. En tosin yhtään tiedä kenen, mut mun ja varmaan kymmenen hevosen ja kahenkymmenen hevosenkäsittelijän. Mä en kyllä ton kanssa enää kilpailun kilpailuun lähde niin kauan kun sillä on pallit tallella”, totesin avokilleni tämän katsellessa vuoroin minua ja vuoroin tietä. ”Ota tää nyt hemmetti tosissas, toi ori on hullu”, totesin kun miehen ilme ei näyttänyt tarpeeksi totiselta. Jos mies ei kerran pystynyt ottamaan asiaa tosissaan, saisi hän viettää parin tunnin kotimatkan täydessä hiljaisuudessa. Ja hän varmasti myös vastaisi Raukkiksen ratsastamisesta sekä kilpailemisesta mielellään.