sh-ori (382 sanaa)
Raukkis ei kyllä luonteeltaan ole raukkaparkaa nähnytkään. Herra on hyvin tietoinen siitä, että hän on The Ori, komea ja kiiltäväkarvainen. Olenkin vitsaillut Tuukalle hyvin ahkerasti siitä, että jos hän ei hoida tallitöitään kunnolla, on Raukkis hyvin vahvoilla oleva kilpailija avokilleni, sen verran näyttävä herra Raukkis kieltämättä on. Ja mikä olisikaan upeampaa kuin komea, hohtavanpunainen suomenhevosori ja valkoiseen hääpukuun sonnustautunut nainen? Mehän oltaisiin Raukkiksen kanssa kamalan upea pariskunta, kiiltokuvapari.
Taluttaessa kannattaa poikkeuksetta laittaa riimunnarun ketju kulkemaan turvan päältä, kevään pahimpina tammojen kiima-aikoina suunkaan kautta kulkevaa ketjua ei voi sanoa liioitteluksi, sen verran tammojen perään Raukkis on. Vaikka itse olenkin aivan ihastunut oriin ja pidän sitä hyvänä miesvaihtoehtona, jos Tuukka sattuisi pettymyksen tuottamaan, verratessa sitä kuinka ihastunut minuun se on verrattuna tammoihin, huomaa kyllä sokeampikin katsoja, että nämä tunteet eivät molemminpuoleisia ole. Elämäni taitaakin olla lähinnä upean orin hoitamista ja ratsastamista siitä fantasioinnin ohella.
Yksikään hoitotoimenpide ei ole Raukkikselle varsinainen ongelma, mutta ei sen kärsivällisyys meinaa riittää melkein mihinkään tai ego kestä paikallaan seisomista. Kengitykseenkin Raukkista on joskus rauhoitettu, ei siksi että se pelkäisi tai olisi varsinaisesti hankala kengitettävä, mutta onhan se nyt vähän hankalaa kun hevonen ei pysy sekuntiakaan paikalla. Muualla kuin käytävällä hoitaminen on tuhoontuomittu ajatus, jos Raukkiksen saa hoidettua ilman liiskaantuneita varpaita ja hevosen häipymistä paikalta kesken hoitotuokion ilman molemmilta puolilta kiinni lukitsemista, voisi sitä sanoa melkein ihmeeksi.
Ratsastaessa orille pitää näyttää alusta asti, kuka täällä määrää, tai mistään ei tule mitään. Kun tämä on tehty Raukkikselle selväksi, on se ihan hyvännäköinen ratsu. Eihän rauhaton ori mikään kouluratojen kuningas ole, rämpii hädin tuskin HeB-radat läpi, mutta näyttää se silti kivalta. Kivalta näyttämiseen saattaa liittyä sen jatkuva näyttämisenhalu, Raukkis kulkee hyvässä ryhdissä ja komein askelin, vaikka tekninen puoli hieman ontuukin. Esteillä orista kuoriutuu aikamoinen menijä, salamannopeasti liikkuva ori hyppää esteen kuin esteen ylitse paikasta kuin paikasta. Joskus meno meinaa lähteä vähän käsistä, ja ratsastaja saa tosissaan pidellä oria, jotta se ei ryöstäisi täysin – vaikka Raukkista pitäisi alusta asti ties kuinka tiukasti avuilla, ei se estä sen ryöstämisaikeita. Tämän takia sen kanssa ei kamalasti maastoillakaan, kentällä se pysyy vielä käsissä mutta maastossa se ei ole varmaa, oli suussa kuinka paljon rautaa tahansa.
Tarvitseeko orin kanssa kilpailemista edes mainita? Se on kivaa vain tammoille keimailevan ja oreille uhittelevan Raukkiksen mielestä, jok ikinen sen kilpailupaikoilla näkevä ihminen on eri mieltä, kuten myös suurin osa hevosista.
pv-tamma (415 sanaa)
Siinä kohtaa, kun usko GP-hevosten täyspäisyyteen alkaa loppua, voi turvautua Kaisaan. Eihän se ihan GP-tason mestariratsu ole, mutta tarpeeksi lähellä sitä. Ja mitä parasta, selväpäisempää hevosta saa hakea. Onhan Kaisallakin omat heikkoutensa, utelias tamma ajautuu milloin minkäkinlaisiin vaikeuksiin, mutta se on silti fiksu hevonen, joka kuuntelee ihmistä tekemättä siitä sen kummempaa numeroa.
Tamma viihtyy hyvin laitumella ja tarhassa erilaisissa laumoissa. Se tulee hyvin toimeen erilaisten hevosten kanssa, kunhan toinen hevonen ei ole kovin syrjäänvetätyvää sorttia, seurallinen Kaisa roikkuu alati tarhakavereissaan, näiden loimet ovat innokkaan tamman käsittelyssä nopeasti paikkauskunnossa. Hevosseuran lisäksi Kaisalle kelpaa myös ihmisseura, se tulee portille höristen vastaan tarhasta hakiessa ja käy systemaattisesti läpi hakijan taskut herkkujen varalta. Taluttaessa tamma seuraa kyllä yleensä perässä ilman sen kummempaa sählinkiä, mitä nyt joskus meinaa kompastua omiin jalkoihinsa unohtuessaan katselemaan tallinpihan elämää turhan intensiivisesti.
Hoitaminen käy helposti, kunhan Kaisalle ei jää mahdollisuutta haistella, maistella, pudotella, kosketella tai mitään muutakaan ympäristön esineitä. Sen uteliaisuus on pohjatonta, eikä mikään ole turvassa tammalta. Ei se mitään pahaa tarkoita, mutta kuolalla kyllästetyt käsineet tai Kaisan epähuomiossa tallomat hoitajan varpaat eivät ole kenenkään haaveissa. Hoitaminen on järkevintä suorittaa käytävällä, karsinassa tamma ei pysy edes sekuntia paikallaan ilman kiinnisitomista, joka on usein tuhoontuomittu idea, nopeasti houdinimme saa karsinan kaltereihin solimitun riimunnarun irti ja pahimmassa tapauksessa itsensä sotkettua naruun. Satulaa laittaessa tamma tekee niin kuin jokainen kunniallinen hevonen ja poni, pullistelee vatsaansa minkä pystyy. Suitset eivät onneksi tuota mitään ongelmia, vaikka niitä laittaessa reippaalla tammalla olisi otollinen tilaisuus pujahtaa ulos riimusta ja lähteä tutkailemaan ympäristöään tarkemmin.
Selästä käsin Kaisa ei ensin malttaisi rauhoittua kuuntelemaan ratsastajan apuja, mutta nopeasti se kuitenkin tajuaa homman jujun ja paljastuu taitavaksi koulutammaksi. Ei siitä ihan GP-radoille ole vähän turhan vaatimattomien liikkeiden ja millin verran vaillinaisen tekniikan takia, mutta se ei ole koskaan ketään, varsinkaan Kaisaa itse, haitannut. Asiat, jotka tamma osaa, on hyvän verryttelyn jälkeen helppo houkutella tammasta esiin. Hyvä verryttely onkin kaiken A ja O, ilman sitä Kaisa poukkoilee itsekseen pitkin kenttää ja on kiinnostuneempi ympäristöstään kuin ratsastajasta. Tamma ei hajoa kovemmistakaan avuista, joita sen kanssa joutuukin aina välillä verryttelyssä käyttämään, jotta sen huomion saisi kiinnitettyä ratsastajaan. Pienet esteet ovat Kaisan mielestä ihan kamalan hauskoja, se tykkää päästä irrottelemaan niille. Harmi vain, että ratsastajat eivät ole tamman kanssa samaa mieltä, koulutamma ei ole kuullutkaan sanaa hyppytekniikka ja kieltelee milloin mistäkin syystä, useimmiten huvin vuoksi.
Maastoilu kannattaa tehdä porukassa, sosiaalinen tamma muuttuu paljon säpsyilevämmäksi metsässä ilman hevosseuraa. Kilpailut menevät samaan kategoriaan kuin muukin Kaisan käsitteleminen, se on oma itsensä, sählä joka keskittyy ilman päättäväisiä ohjeita kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen.
sh-ori (639 sanaa)
Kalle on "aika kiva tapaus" meidän estevalmentajamme mielestä. Kouluvalmentajamme mielestä se on "keskittymishäiriöinen otus" Meidän mielestämme ori on huippuyksilö. Eihän sen keskittyminen mistään parhaimmasta päästä ole, siinä kouluvalmentajamme on oikeassa. Hyppytekniikkakaan ei mikään paras ole, vaikka ponnistusvoimaa löytyykin, joten kai myös estevalmentajamme on omalla tavallaan oikeassa.
Kun Kallen hakee tarhasta, tulee ori höristen portille vastaan. Se tarhasi pitkään vanhan superorimme Komian kanssa, mutta kun aika jätti Komiasta, jäi Kalle ilman tarhakaveria. Se ei ole kaikista lempein tapaus toisia hevosia kohtaan, eikä tallistamme ole löytynyt sopivaa lapasta sen tarhakaveriksi. Tästä huolimatta, tai oikeastaan tämän takia, ihmisseura kelpaa Kallelle mainiosti. Ainoa tilanne, jossa ori ei ihmisseurasta välitä, on alkukesä. Tällöin se on niin uuden laitumen huumassa, että sen saa suorastaan kiskoa sieltä pois.
Hoitoimenpiteet orille saa kyllä tehtyä, mutta se ei aina oli kaikista helpointa. Kiltti ja seurallinen ori on joskus turhankin kiinnostunut ympäristöstään. Sen ulottuville ei kannata jättää mitään, joka voisi särkyä orin hampaissa tai lattialle pudotessa, Kalle tutkii hamuillen kaiken mahdollisen. Hoitotoimenpiteitä vaikeuttaa myös se fakta, että oripoikamme ei ole se kaikista siistein tapaus. Se on lähes poikkeuksetta jo aamulla ulos viedessä lantakerroksen peitossa, Kalle on ehkä tallin sotkuisimpia hevosia karsinassa, ja sitä märempi tarha, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se siellä piehtaroi. Satulan ja suitsien laittamisessa ei esiinny mitään sen suurempi ongelmia. Satulavyö kannattaa tarkastaa useampaan otteeseen, muutenkin vähän tanakasta orista on paha nähdä, pullisteleeko se vyötä kiristäessä vaiko ei. Kuolaimet nähdessään se päästelee ilmoille lähes jokaisen hevosen perusreaktion, suuret haukotukset. Näiden haukotuksien aikana kuolaimet on helppo sujauttaa suuhun, kun orin suu sulkeutuu, se sulkeutuu, eikä sitä ole ihan helppo saada auki, vaikka tunkisi puoli kättä Kallen kitaan.
Orin selkään kiivetessä ensimmäiseksi huomaa sen mukavan käynnin. Harvoilla hevosilla kiinnittää huomiota siihen, miltä käynti niiden selästä käsin tuntuu, mutta Kallen kanssa asiaan kiinnittää huomiota. Sen käynti on hyvin pehmeän ja joustavan tuntuista, ja askeleet yllättävän pitkiä ja matkaavoittavia. Yleisesti ottaen kaikki Kallen askellajit ovat mukavia istua. Ravi ei ole mitään kouluratsunravia, vaan ennemminkin pientä töpöttelyä, mutta siitä huolimatta tasaista. Laukka on hyvin käynnin tapaista, pehmeää ja askeleet ovat pitkiä.
Sileällä huomaa nopeasti, että Kalle ei oikein malttaisi keskittyä. Se tuntuu keskittyvän enemmän ympäristöönsä kuin ratsastajaansa. Se esittelee kyllä hienoja kouluratsastusliikkeitä, mutta yleensä ilman pyyntöä ja mielenkiintoisilla tavoilla. Käyntityöskentelyä treenatessa ei ole mitenkään epätavallista, että Kalle esittelee sulkutaivutuksia laukassa tai ravityöskentelyn aikana passagea, tai ainakin jotain sen tapaista. Jotta ori ei harrastaisi näitä omia tempauksiaan, tulee se pitää koko ajan liikkeessä monipuolisten tehtävien avulla. Sen kanssa on turha haaveilla siitä, että koko tunti voitaisiin treenata avotaivutuksia, vaan tunnin ohjelman tulee olla monipuolinen tai vaihteleva. Jos se ei ole, Kalle tekee siitä monipuolisen ja vaihtelevan itse.
Esteillä vauhtia ja intoa riittää, rauhallinen meno on vieras termi orille. Kalle hyppää kovaa ja korkealta, orin vahva takapää mahdollistaa hyvät ponnistukset. Ori olisi mestaruustasoa, jos sen hyppytekniikka olisi parempi. Kovavauhtiset lähestymiset tai korkea hyppy eivät pelasta sitä seikkaa, että ori on huolimaton jalkojensa kanssa, ja ottaa takasillaan helposti puomit alas. Maastoesteillä orin kanssa ei tämän takia voidakaan ottaa kaikkia iloja irti orin hyvästä ponnistuksesta, riski siitä, että se kolhisi itseään on liian suuri. Maastoesteillä vauhti on taattua, kuten myös rataesteillä. Esteillä orin kanssa pärjää ihan tavallisella nivelkuolaimella, mutta maastoesteille kannattaa varmuuden vuoksi laittaa vahvempaa rautaa suuhun, siinä vaiheessa kun ne jarrut todella häviävät, ei kenelläkään ole enää kivaa. Maastoillessa Kalle on oma itsensä. Rauhallisilla käyntimaastoilla se pysyy rauhallisena, mutta reippaammille lenkeille sille kannattaa ihan turvallisuussyistä pistää taas vahvempi kuolain, ei ole ihan kerran tai pari kun ori on meinannut lähteä käsistä laukkapätkän aikana.
Ketään ei varmaan yllätä se, että kilpailuissa Kallen kanssa on usein… haastavaa näin kauniisti sanottuna. Energiaa tuntuu olevan, keskittymiskykyä ei, kaasu on herkässä ja jarrut rikki. Oria tuleekin heti alusta asti ratsastaa tiukasti ohjan ja pohkeen välissä, sille ei voi antaa tippaakaan tilaa, tai peli on menetetty. Tällöin vaarassa ovat oman kilpasuorituksen lisäksi muut ratsukot, Kalle tuppaa isottelemaan muille oreille ja viekottelemaan tammoja.
pv-ori (301 sanaa)
Vaikka Stan ei maastakäsinkään vaikuta mitenkään maailman helpoimmalta hevoselta, vaan melko työläältä tapaukselta, silti monet yllättyvät siitä, kuinka hankalaksi ratsastaa ruunikko paljastuukaan. Se ei anna mitään ilmaiseksi ja ratsastajan on osattava asiansa välttääkseen taistelemisen ja siitä seuraavan varman tappion Stanilla ratsastaessaan.
Osaamattomampi tai kovakouraisempi ratsastaja ajautuu helposti orin kanssa vetokilpailuun. Ruunikon ratsastajan täytyy osata ratsastaa ilman liiallista ohjaan tukeutumista, orin provosoimiseen vetokilpailua varten ei paljoa tarvita. Vaikka ratsastaja, kokemattomampi sellainen, osaisi olla lähtemättä tappelemaan ohjasta, tunnistaa Stan kokemattoman ratsastajan ja tekee parhaansa työntekoa vältelläkseen. Tästä syystä orin selässä istuukin lähes poikkeuksetta kokenut ammattilainen. Kun orin selässä on ratsastaja, joka tietää mitä tekee, on Stan upeaa seurattavaa. Ratsastaja joutuu tekemään paljon töitä, edes ammattilainenkaan ei pysty tekemään Stanista automaattia, mutta katsojan silmä lepää hienosti liikkuvaa oria seuratessa!
Maasta käsiteltäessä tulee ihmisen olla päättäväinen. Stan testaa jatkuvasti rajojaan, sekä käsittelijänsä kärsivällisyyttä ja jos ori pääsee niskan päälle, ei se ole mukavaa, eikä kyllä turvallistakaan. Joskus Stanin luonteen positiivisia puolia miettiessä joku totesi orin olevan yhtä hankala niin kotona kuin kilpailuissakin. Stanin kohdalla kyse on suuresta kohteliaisuudesta, kukaan ei suostuisi koskemaan siihen edes pitkällä tikulla, jos ori olisi kilpailuissa vieläkin työläämpi kuin kotona. Kotoa lähteminen aiheuttaa kuitenkin vähintään pienen draamanpoikasen. Stan ei varsinaisesti hevosautoa pelkää, mutta muutenkin hankala ori ei nyt vain tykkää lastaustilanteesta ja aiheuttaa käsittelijälleen lisää harmaita hapsia.
Ketju suuhun, raippa käteen. Muuten ei Stania kannata taluttaa, saati lastata. Hoitaessa ori pysyy paikoillaan, kunhan se on molemmilta puolilta sidottu, mutta eläinlääkärin saapuessa paikalle on kaikille mukavampaa, jos Stan hoidetaan rauhoitettuna. Tavanomaisista hoitotoimenpiteistä ruunikko ori ei sano juuri mitään, mutta peseminen niin sienellä kuin letkulla on sille suorastaan kirosana. Vatsan alunen ja jalkojen väli ovat erityisen kauheita, eikä orin päähän saa koskea edes sienellä. Varustaessa satulanvyön kiristys saa aikaiseksi vihaisia hännänheilautuksia ja jalanpolkemista, mutta kunhan sitä ei tee liian äkkinäisesti, ei maailma siihen kaadu.
pv-ori (639 sanaa)
Dashner Overtime, Timppa, ei ole koskaan ollut penaalin terävin kynä. Siltä puuttuu tilannetaju, ja kimoa ratsastaessa sen ei voi olettaa tekevän mitään ratsastajan puolesta, mutta ei siinä onneksi sen suurempaa vikaa ole. Vähän höntti se on, mutta tämä höntteys on aiheuttanut monet naurut talliväen katsellessa pikkulapsen tavoin tietämättömän ja vilpittömän orin käytöstä.
Timppaa tarhasta hakiessa orin joutuu hakemaan tarhan perältä, se ei ymmärrä tulla tarhan portille vastaan. Vaikka kuinka viheltelisi tai rapistelisi taskuun jääneitä herkkuja, jököttää kimo tarhan perällä ilman aiettakaan astella ihmistä vastaan. Päänsä se saattaa kääntää kohti ihmistä ja korviaan höristellä, mutta siihen se jää. Syksyisin ja talvisin mudassa tarpoessa Timpan paikallaan jäkittäminen lähinnä ärsyttää, mutta aina ärsyyntyessään voi muistaa naapuritarhassa asustavan Danin, joka meinaa tulla porttia avatessa hoitajan päälle kiirehtiessään ulos tarhasta. Mieluummin hitaalla käyvä, laiskahko Timppa kuin hätäinen rynnijä. Taluttaessa ori saattaa pysähdellä ilman mitään syytä, ja sitä saa suunnilleen riimusta kiskoen olla vetämässä eteenpäin, kun ei maiskuttelu auta, eikä edes se, että itse yrittää vain jatkaa kävelemistä orin ohitse. Tallissa se saattaa yrittää kääntyä väärään karsinaan tai ovea sulkiessa jättää turpansa väliin. Traileriinkin sitä on joskus hankala lastata, kun sen mielestä ainoa tapa päästä sinne on kävellä ihmisen perässä, eikä kukaan ihminen nyt halua litistyä orin ja etupuomin väliin. Kimo on kiltti ja vilpitön tapaus, mutta usein käy niin hitaalla, että se alkaa jo rasittamaan.
Hoitaessa ei ole mitenkään liioiteltua pistää Timppaa molemmilta puolin käytävälle kiinni, vaikka sen voisi hoitaa ihan yhtä hyvin karsinassakin. Se on kuitenkin mestari saamaan itsensä solmuun riimunnaruihin, joten käytävä on turvallinen paikka. Siitä lähtien kun ori kerran jouduttiin leikkaamaan irti riimustaan, jotta se ei olisi tukehtunut, kun se oli saanut itsensä solmuun hoitajan piipahtaessa vain nopeasti satulahuoneen puolella, on se pääsääntöisesti laitettu käytävällä kuntoon tai vaihtoehtoisesti karsinassa niin, että valvova silmä ei ole lähtenyt hetkeksikään pois orin viereltä. Näiden kauhutarinoiden jälkeen hyvä uutinen on se, että mitkään hoitotoimenpiteet eivät haittaa Timppaa. Kavioita se ei aina meinaa ymmärtää nostaa tai suuta avata, mutta kun orin tasapainoa tarpeeksi reippaasti horjuttaa, tai tunkee sormensa tarpeeksi syvälle sen suuhun, nämäkin onnistuvat ongelmitta. Pesemisestä Timppa tuntuu sen sijaan nauttivan, vedellä pelleily on sen mielestä ihan kamalan hauskaa. Pelleily sisältää virkkeet “oi, kuinka mukavaa on kastella tuo, joka sitä vettä suihkuttaa” sekä “hui, vettä, sitä pitää väistää”, joista molemmat aiheuttavat pesijälle kastumisen lisäksi harmaita hapsia sekä ennenaikaista ikääntymistä.
Kun Timpan selkään pääsee, täytyy ratsastajan olla varustautunut rautaisilla hermoilla. Orille täytyy näyttää kaikki kädestä pitäen, tai mistään ei tule mitään. Ilman yksityiskohtaista, millintarkkaa ja täsmällistä ohjeistusta ori on kohta solmussa itsensä kanssa tai kentän viereisessä pusikossa tuijottamassa matkan varrelle jäänyttä ratsastajaa. Nämä absurdeilta kuulostavat, mutta täysin todelliset tapahtumat ovat mahdollisia jo sileällä, ratsastajan tulee olla alusta asti hereillä Timpan selässä keikkuessaan. Kimo kuuntelee pieniäkin apuja, mutta niiden ajoitus on tärkeä, samoin se, että ratsastaja antaa tarpeeksi selkeät avut, ristiriitaiset avut saavat orin vain pyörälle päästään, eikä se ymmärrä lainkaan, mitä siltä odotetaan. Jo viiden minuutin ratsastamisen jälkeen voikin todeta, että Timppa on juuri niin hidasälyinen, kuin sen sanotaan olevan. Sen lisäksi, että Timpalle tulee näyttää kaikki kädestä pitäen, ei se sileällä oikein osaa tehdä mitään. Nämä asiat ovat vahvasti sidottuja toisiinsa, yhtään minkään uuden opettaminen orille olisi aivan liian työlästä. Pohkeenväistöt ovat juuri ja juuri sen aivokapasiteetin rajoilla haastavuudessaan, ja niissäkin se saa itsensä helposti solmuun, ainakin jos ne tehdään siksak-tyyppisesti tai siirtymiä sisältäen.
Esteitä ori osaa sentään hypätä. Se vaatii paljon ratsastajaltaan, mutta hyppää esteen kuin esteen yli mistä paikasta tahansa. Se, että Timppa hyppää mistä tahansa, on yksi syistä, miksi ratsastaja on niin tärkeässä roolissa: kukaan meistä ei halua orin rojahtavan esteen sekaan, mikä olisi hyvin mahdollinen skenaario, jos ori joutuisi hyppäämään ilman ratsastajan ohjeistusta ponnistuspaikan löytämisessä. Kilpailuissa perusradalla orin kanssa kannattaakin ottaa hyvin rauhallisesti, aikaa vastaan kilpailemisen järkevyyttä kannattaa uusinnassakin harkita hyvin tarkkaan. Se menee hyvin niin kauan, kuin ratsastaja tietää mitä tekee, ja osaa välittää selkeät ja oikein ajoitetut ohjeet toiminnasta Timpalle.
sh-tamma (417 sanaa)
Sussua voisi kommentoida yksinkertaisesti kuvailemalla tammaa kivaksi. Sitä se on, se ei ole erityisen persoonallinen tai räväkkä tapaus, vain kiva. Se ei erotu massasta kovin helposti, kaunis se on, mutta ei niin kaunis, että sitä pysähdyttäisiin ihailemaan. Se on taitava, mutta ei niin upea ratsu, että se nousisi otsikoihin. Tamma on kuitenkin juuri sopiva meille. Tarhasta hakiessa se tulee höristen vastaan ja ottaa kontaktia ihmiseen. Se kulkee vierellä vaikka ilman taluttajaa, mutta keskelle pihaa jääneet kottikärryt ovat ihan kamalan pelottavat. Tallissa se kävelee suoraan omaan karsinaansa, ja kuopii maata, jos heinät eivät ole siellä valmiina odottamassa.
Hoitaessa Sussu on se sama kiva tamma kun muulloinkin. Se nauttii rapsutteluista, ja hoitaessakin tuntuu nukahtavan. Sitä saa melkeimpä herätellä, kun hoitotoimenpiteet on suoritettu ja tamman pitäisi jaksaa nostaa kavionsa niiden puhdistamista varten. Varsinkin, jos tammalla on heiniä edessään, se tuntuu menevän transsiin, jossa ei ole mitään muuta kuin Sussu ja Sussun heinät, ihmisen olemassaolo tuntuu unohtuvan. Satulaa laittaessa Sussu ei ole kuitenkaan samanlainen nukkuja. Tällöin se kannattaa sitoa kiinni tai ainakin pyytää joku pitämään tammaa paikoillaan. Ratsukoulutusvaiheessa tamman selkä muuttui jatkuvasti niin kovaa vauhtia, että emme pysyneet perässä, ja tammaa ratsastettiin muutamaan otteeseen epäsopivalla satulalla. Tästä se oppi huonon tavan lähteä kävelemään pakoon satulan kanssa lähestyvää ihmistä, eikä vieläkään ole päässyt tavasta eroon, vaikka sen nykyinen satula onkin sille juuri sopiva. Suitsien kanssa ei ole mitään ongelmaa. Kuolaimet tamma ottaa suuhunsa suurten haukotusten saattelemana, pitäen päänsä paikallaan niin, että remmit on helppo kiinnitellä.
Selästä käsin tamma on helppo. Se tekee sen mitä pyydetään, ja joskus enemmänkin. Siltä löytyy perusnätit liikkeet, ravi on vähän turhan vaatimaton, mutta laukka kaunis. Koulukiemurat eivät ole herkästi apuja kuuntelevalle tammalle mikään ongelma, ja sporttimallisen tamman kokoaminen käy helposti. Esteillä Sussu innostuu, tamma saattaa heittää jopa muutaman ilopukin. Se on kuitenkin varma hyppääjä, joka kieltää vain pakon edessä. Vauhdista huolimatta se kuuntelee apuja, ja on hyvä kaveri myös epävarmalle ja aloittelevalle hyppääjälle, koska neiti on aika velho katsomaan ponnistuspaikat itse.
Maastoesteillä tamma on kuten esteillä, innostunut ja varma hyppääjä. Se painaisi mielellään koko radan tuhatta ja sataa, ja selässä istuvan ihmisen suurin tehtävä onkin pitää huoli siitä, että Sussu ei väsy jo radan alkumetreillä. Maastoillessa toimii paremmin yksin kuin porukassa. Yksin tamma näkee mörköjä milloin missäkin, mitä se ei nää maastoesteradan vauhdin huuman keskeltä tai hevoskaverin kulkiessa edellä.
Kisapaikoilla Sussu on oma kiltti itsensä. Se innostuu ehkä hieman herkemmin kuin kotona, mutta on silti koko ajan avuilla. Verryttelystä radalle siirryttäessä tamma ymmärtää, että on tosi kyseessä, ja sen keskittyminen palaa täysin ratsastajaan ja tämän pyytämiin tehtäviin.
Raukkis ei kyllä luonteeltaan ole raukkaparkaa nähnytkään. Herra on hyvin tietoinen siitä, että hän on The Ori, komea ja kiiltäväkarvainen. Olenkin vitsaillut Tuukalle hyvin ahkerasti siitä, että jos hän ei hoida tallitöitään kunnolla, on Raukkis hyvin vahvoilla oleva kilpailija avokilleni, sen verran näyttävä herra Raukkis kieltämättä on. Ja mikä olisikaan upeampaa kuin komea, hohtavanpunainen suomenhevosori ja valkoiseen hääpukuun sonnustautunut nainen? Mehän oltaisiin Raukkiksen kanssa kamalan upea pariskunta, kiiltokuvapari.
Taluttaessa kannattaa poikkeuksetta laittaa riimunnarun ketju kulkemaan turvan päältä, kevään pahimpina tammojen kiima-aikoina suunkaan kautta kulkevaa ketjua ei voi sanoa liioitteluksi, sen verran tammojen perään Raukkis on. Vaikka itse olenkin aivan ihastunut oriin ja pidän sitä hyvänä miesvaihtoehtona, jos Tuukka sattuisi pettymyksen tuottamaan, verratessa sitä kuinka ihastunut minuun se on verrattuna tammoihin, huomaa kyllä sokeampikin katsoja, että nämä tunteet eivät molemminpuoleisia ole. Elämäni taitaakin olla lähinnä upean orin hoitamista ja ratsastamista siitä fantasioinnin ohella.
Yksikään hoitotoimenpide ei ole Raukkikselle varsinainen ongelma, mutta ei sen kärsivällisyys meinaa riittää melkein mihinkään tai ego kestä paikallaan seisomista. Kengitykseenkin Raukkista on joskus rauhoitettu, ei siksi että se pelkäisi tai olisi varsinaisesti hankala kengitettävä, mutta onhan se nyt vähän hankalaa kun hevonen ei pysy sekuntiakaan paikalla. Muualla kuin käytävällä hoitaminen on tuhoontuomittu ajatus, jos Raukkiksen saa hoidettua ilman liiskaantuneita varpaita ja hevosen häipymistä paikalta kesken hoitotuokion ilman molemmilta puolilta kiinni lukitsemista, voisi sitä sanoa melkein ihmeeksi.
Ratsastaessa orille pitää näyttää alusta asti, kuka täällä määrää, tai mistään ei tule mitään. Kun tämä on tehty Raukkikselle selväksi, on se ihan hyvännäköinen ratsu. Eihän rauhaton ori mikään kouluratojen kuningas ole, rämpii hädin tuskin HeB-radat läpi, mutta näyttää se silti kivalta. Kivalta näyttämiseen saattaa liittyä sen jatkuva näyttämisenhalu, Raukkis kulkee hyvässä ryhdissä ja komein askelin, vaikka tekninen puoli hieman ontuukin. Esteillä orista kuoriutuu aikamoinen menijä, salamannopeasti liikkuva ori hyppää esteen kuin esteen ylitse paikasta kuin paikasta. Joskus meno meinaa lähteä vähän käsistä, ja ratsastaja saa tosissaan pidellä oria, jotta se ei ryöstäisi täysin – vaikka Raukkista pitäisi alusta asti ties kuinka tiukasti avuilla, ei se estä sen ryöstämisaikeita. Tämän takia sen kanssa ei kamalasti maastoillakaan, kentällä se pysyy vielä käsissä mutta maastossa se ei ole varmaa, oli suussa kuinka paljon rautaa tahansa.
Tarvitseeko orin kanssa kilpailemista edes mainita? Se on kivaa vain tammoille keimailevan ja oreille uhittelevan Raukkiksen mielestä, jok ikinen sen kilpailupaikoilla näkevä ihminen on eri mieltä, kuten myös suurin osa hevosista.
pv-tamma (415 sanaa)
Siinä kohtaa, kun usko GP-hevosten täyspäisyyteen alkaa loppua, voi turvautua Kaisaan. Eihän se ihan GP-tason mestariratsu ole, mutta tarpeeksi lähellä sitä. Ja mitä parasta, selväpäisempää hevosta saa hakea. Onhan Kaisallakin omat heikkoutensa, utelias tamma ajautuu milloin minkäkinlaisiin vaikeuksiin, mutta se on silti fiksu hevonen, joka kuuntelee ihmistä tekemättä siitä sen kummempaa numeroa.
Tamma viihtyy hyvin laitumella ja tarhassa erilaisissa laumoissa. Se tulee hyvin toimeen erilaisten hevosten kanssa, kunhan toinen hevonen ei ole kovin syrjäänvetätyvää sorttia, seurallinen Kaisa roikkuu alati tarhakavereissaan, näiden loimet ovat innokkaan tamman käsittelyssä nopeasti paikkauskunnossa. Hevosseuran lisäksi Kaisalle kelpaa myös ihmisseura, se tulee portille höristen vastaan tarhasta hakiessa ja käy systemaattisesti läpi hakijan taskut herkkujen varalta. Taluttaessa tamma seuraa kyllä yleensä perässä ilman sen kummempaa sählinkiä, mitä nyt joskus meinaa kompastua omiin jalkoihinsa unohtuessaan katselemaan tallinpihan elämää turhan intensiivisesti.
Hoitaminen käy helposti, kunhan Kaisalle ei jää mahdollisuutta haistella, maistella, pudotella, kosketella tai mitään muutakaan ympäristön esineitä. Sen uteliaisuus on pohjatonta, eikä mikään ole turvassa tammalta. Ei se mitään pahaa tarkoita, mutta kuolalla kyllästetyt käsineet tai Kaisan epähuomiossa tallomat hoitajan varpaat eivät ole kenenkään haaveissa. Hoitaminen on järkevintä suorittaa käytävällä, karsinassa tamma ei pysy edes sekuntia paikallaan ilman kiinnisitomista, joka on usein tuhoontuomittu idea, nopeasti houdinimme saa karsinan kaltereihin solimitun riimunnarun irti ja pahimmassa tapauksessa itsensä sotkettua naruun. Satulaa laittaessa tamma tekee niin kuin jokainen kunniallinen hevonen ja poni, pullistelee vatsaansa minkä pystyy. Suitset eivät onneksi tuota mitään ongelmia, vaikka niitä laittaessa reippaalla tammalla olisi otollinen tilaisuus pujahtaa ulos riimusta ja lähteä tutkailemaan ympäristöään tarkemmin.
Selästä käsin Kaisa ei ensin malttaisi rauhoittua kuuntelemaan ratsastajan apuja, mutta nopeasti se kuitenkin tajuaa homman jujun ja paljastuu taitavaksi koulutammaksi. Ei siitä ihan GP-radoille ole vähän turhan vaatimattomien liikkeiden ja millin verran vaillinaisen tekniikan takia, mutta se ei ole koskaan ketään, varsinkaan Kaisaa itse, haitannut. Asiat, jotka tamma osaa, on hyvän verryttelyn jälkeen helppo houkutella tammasta esiin. Hyvä verryttely onkin kaiken A ja O, ilman sitä Kaisa poukkoilee itsekseen pitkin kenttää ja on kiinnostuneempi ympäristöstään kuin ratsastajasta. Tamma ei hajoa kovemmistakaan avuista, joita sen kanssa joutuukin aina välillä verryttelyssä käyttämään, jotta sen huomion saisi kiinnitettyä ratsastajaan. Pienet esteet ovat Kaisan mielestä ihan kamalan hauskoja, se tykkää päästä irrottelemaan niille. Harmi vain, että ratsastajat eivät ole tamman kanssa samaa mieltä, koulutamma ei ole kuullutkaan sanaa hyppytekniikka ja kieltelee milloin mistäkin syystä, useimmiten huvin vuoksi.
Maastoilu kannattaa tehdä porukassa, sosiaalinen tamma muuttuu paljon säpsyilevämmäksi metsässä ilman hevosseuraa. Kilpailut menevät samaan kategoriaan kuin muukin Kaisan käsitteleminen, se on oma itsensä, sählä joka keskittyy ilman päättäväisiä ohjeita kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen.
sh-ori (639 sanaa)
Kalle on "aika kiva tapaus" meidän estevalmentajamme mielestä. Kouluvalmentajamme mielestä se on "keskittymishäiriöinen otus" Meidän mielestämme ori on huippuyksilö. Eihän sen keskittyminen mistään parhaimmasta päästä ole, siinä kouluvalmentajamme on oikeassa. Hyppytekniikkakaan ei mikään paras ole, vaikka ponnistusvoimaa löytyykin, joten kai myös estevalmentajamme on omalla tavallaan oikeassa.
Kun Kallen hakee tarhasta, tulee ori höristen portille vastaan. Se tarhasi pitkään vanhan superorimme Komian kanssa, mutta kun aika jätti Komiasta, jäi Kalle ilman tarhakaveria. Se ei ole kaikista lempein tapaus toisia hevosia kohtaan, eikä tallistamme ole löytynyt sopivaa lapasta sen tarhakaveriksi. Tästä huolimatta, tai oikeastaan tämän takia, ihmisseura kelpaa Kallelle mainiosti. Ainoa tilanne, jossa ori ei ihmisseurasta välitä, on alkukesä. Tällöin se on niin uuden laitumen huumassa, että sen saa suorastaan kiskoa sieltä pois.
Hoitoimenpiteet orille saa kyllä tehtyä, mutta se ei aina oli kaikista helpointa. Kiltti ja seurallinen ori on joskus turhankin kiinnostunut ympäristöstään. Sen ulottuville ei kannata jättää mitään, joka voisi särkyä orin hampaissa tai lattialle pudotessa, Kalle tutkii hamuillen kaiken mahdollisen. Hoitotoimenpiteitä vaikeuttaa myös se fakta, että oripoikamme ei ole se kaikista siistein tapaus. Se on lähes poikkeuksetta jo aamulla ulos viedessä lantakerroksen peitossa, Kalle on ehkä tallin sotkuisimpia hevosia karsinassa, ja sitä märempi tarha, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se siellä piehtaroi. Satulan ja suitsien laittamisessa ei esiinny mitään sen suurempi ongelmia. Satulavyö kannattaa tarkastaa useampaan otteeseen, muutenkin vähän tanakasta orista on paha nähdä, pullisteleeko se vyötä kiristäessä vaiko ei. Kuolaimet nähdessään se päästelee ilmoille lähes jokaisen hevosen perusreaktion, suuret haukotukset. Näiden haukotuksien aikana kuolaimet on helppo sujauttaa suuhun, kun orin suu sulkeutuu, se sulkeutuu, eikä sitä ole ihan helppo saada auki, vaikka tunkisi puoli kättä Kallen kitaan.
Orin selkään kiivetessä ensimmäiseksi huomaa sen mukavan käynnin. Harvoilla hevosilla kiinnittää huomiota siihen, miltä käynti niiden selästä käsin tuntuu, mutta Kallen kanssa asiaan kiinnittää huomiota. Sen käynti on hyvin pehmeän ja joustavan tuntuista, ja askeleet yllättävän pitkiä ja matkaavoittavia. Yleisesti ottaen kaikki Kallen askellajit ovat mukavia istua. Ravi ei ole mitään kouluratsunravia, vaan ennemminkin pientä töpöttelyä, mutta siitä huolimatta tasaista. Laukka on hyvin käynnin tapaista, pehmeää ja askeleet ovat pitkiä.
Sileällä huomaa nopeasti, että Kalle ei oikein malttaisi keskittyä. Se tuntuu keskittyvän enemmän ympäristöönsä kuin ratsastajaansa. Se esittelee kyllä hienoja kouluratsastusliikkeitä, mutta yleensä ilman pyyntöä ja mielenkiintoisilla tavoilla. Käyntityöskentelyä treenatessa ei ole mitenkään epätavallista, että Kalle esittelee sulkutaivutuksia laukassa tai ravityöskentelyn aikana passagea, tai ainakin jotain sen tapaista. Jotta ori ei harrastaisi näitä omia tempauksiaan, tulee se pitää koko ajan liikkeessä monipuolisten tehtävien avulla. Sen kanssa on turha haaveilla siitä, että koko tunti voitaisiin treenata avotaivutuksia, vaan tunnin ohjelman tulee olla monipuolinen tai vaihteleva. Jos se ei ole, Kalle tekee siitä monipuolisen ja vaihtelevan itse.
Esteillä vauhtia ja intoa riittää, rauhallinen meno on vieras termi orille. Kalle hyppää kovaa ja korkealta, orin vahva takapää mahdollistaa hyvät ponnistukset. Ori olisi mestaruustasoa, jos sen hyppytekniikka olisi parempi. Kovavauhtiset lähestymiset tai korkea hyppy eivät pelasta sitä seikkaa, että ori on huolimaton jalkojensa kanssa, ja ottaa takasillaan helposti puomit alas. Maastoesteillä orin kanssa ei tämän takia voidakaan ottaa kaikkia iloja irti orin hyvästä ponnistuksesta, riski siitä, että se kolhisi itseään on liian suuri. Maastoesteillä vauhti on taattua, kuten myös rataesteillä. Esteillä orin kanssa pärjää ihan tavallisella nivelkuolaimella, mutta maastoesteille kannattaa varmuuden vuoksi laittaa vahvempaa rautaa suuhun, siinä vaiheessa kun ne jarrut todella häviävät, ei kenelläkään ole enää kivaa. Maastoillessa Kalle on oma itsensä. Rauhallisilla käyntimaastoilla se pysyy rauhallisena, mutta reippaammille lenkeille sille kannattaa ihan turvallisuussyistä pistää taas vahvempi kuolain, ei ole ihan kerran tai pari kun ori on meinannut lähteä käsistä laukkapätkän aikana.
Ketään ei varmaan yllätä se, että kilpailuissa Kallen kanssa on usein… haastavaa näin kauniisti sanottuna. Energiaa tuntuu olevan, keskittymiskykyä ei, kaasu on herkässä ja jarrut rikki. Oria tuleekin heti alusta asti ratsastaa tiukasti ohjan ja pohkeen välissä, sille ei voi antaa tippaakaan tilaa, tai peli on menetetty. Tällöin vaarassa ovat oman kilpasuorituksen lisäksi muut ratsukot, Kalle tuppaa isottelemaan muille oreille ja viekottelemaan tammoja.
pv-ori (301 sanaa)
Vaikka Stan ei maastakäsinkään vaikuta mitenkään maailman helpoimmalta hevoselta, vaan melko työläältä tapaukselta, silti monet yllättyvät siitä, kuinka hankalaksi ratsastaa ruunikko paljastuukaan. Se ei anna mitään ilmaiseksi ja ratsastajan on osattava asiansa välttääkseen taistelemisen ja siitä seuraavan varman tappion Stanilla ratsastaessaan.
Osaamattomampi tai kovakouraisempi ratsastaja ajautuu helposti orin kanssa vetokilpailuun. Ruunikon ratsastajan täytyy osata ratsastaa ilman liiallista ohjaan tukeutumista, orin provosoimiseen vetokilpailua varten ei paljoa tarvita. Vaikka ratsastaja, kokemattomampi sellainen, osaisi olla lähtemättä tappelemaan ohjasta, tunnistaa Stan kokemattoman ratsastajan ja tekee parhaansa työntekoa vältelläkseen. Tästä syystä orin selässä istuukin lähes poikkeuksetta kokenut ammattilainen. Kun orin selässä on ratsastaja, joka tietää mitä tekee, on Stan upeaa seurattavaa. Ratsastaja joutuu tekemään paljon töitä, edes ammattilainenkaan ei pysty tekemään Stanista automaattia, mutta katsojan silmä lepää hienosti liikkuvaa oria seuratessa!
Maasta käsiteltäessä tulee ihmisen olla päättäväinen. Stan testaa jatkuvasti rajojaan, sekä käsittelijänsä kärsivällisyyttä ja jos ori pääsee niskan päälle, ei se ole mukavaa, eikä kyllä turvallistakaan. Joskus Stanin luonteen positiivisia puolia miettiessä joku totesi orin olevan yhtä hankala niin kotona kuin kilpailuissakin. Stanin kohdalla kyse on suuresta kohteliaisuudesta, kukaan ei suostuisi koskemaan siihen edes pitkällä tikulla, jos ori olisi kilpailuissa vieläkin työläämpi kuin kotona. Kotoa lähteminen aiheuttaa kuitenkin vähintään pienen draamanpoikasen. Stan ei varsinaisesti hevosautoa pelkää, mutta muutenkin hankala ori ei nyt vain tykkää lastaustilanteesta ja aiheuttaa käsittelijälleen lisää harmaita hapsia.
Ketju suuhun, raippa käteen. Muuten ei Stania kannata taluttaa, saati lastata. Hoitaessa ori pysyy paikoillaan, kunhan se on molemmilta puolilta sidottu, mutta eläinlääkärin saapuessa paikalle on kaikille mukavampaa, jos Stan hoidetaan rauhoitettuna. Tavanomaisista hoitotoimenpiteistä ruunikko ori ei sano juuri mitään, mutta peseminen niin sienellä kuin letkulla on sille suorastaan kirosana. Vatsan alunen ja jalkojen väli ovat erityisen kauheita, eikä orin päähän saa koskea edes sienellä. Varustaessa satulanvyön kiristys saa aikaiseksi vihaisia hännänheilautuksia ja jalanpolkemista, mutta kunhan sitä ei tee liian äkkinäisesti, ei maailma siihen kaadu.
pv-ori (639 sanaa)
Dashner Overtime, Timppa, ei ole koskaan ollut penaalin terävin kynä. Siltä puuttuu tilannetaju, ja kimoa ratsastaessa sen ei voi olettaa tekevän mitään ratsastajan puolesta, mutta ei siinä onneksi sen suurempaa vikaa ole. Vähän höntti se on, mutta tämä höntteys on aiheuttanut monet naurut talliväen katsellessa pikkulapsen tavoin tietämättömän ja vilpittömän orin käytöstä.
Timppaa tarhasta hakiessa orin joutuu hakemaan tarhan perältä, se ei ymmärrä tulla tarhan portille vastaan. Vaikka kuinka viheltelisi tai rapistelisi taskuun jääneitä herkkuja, jököttää kimo tarhan perällä ilman aiettakaan astella ihmistä vastaan. Päänsä se saattaa kääntää kohti ihmistä ja korviaan höristellä, mutta siihen se jää. Syksyisin ja talvisin mudassa tarpoessa Timpan paikallaan jäkittäminen lähinnä ärsyttää, mutta aina ärsyyntyessään voi muistaa naapuritarhassa asustavan Danin, joka meinaa tulla porttia avatessa hoitajan päälle kiirehtiessään ulos tarhasta. Mieluummin hitaalla käyvä, laiskahko Timppa kuin hätäinen rynnijä. Taluttaessa ori saattaa pysähdellä ilman mitään syytä, ja sitä saa suunnilleen riimusta kiskoen olla vetämässä eteenpäin, kun ei maiskuttelu auta, eikä edes se, että itse yrittää vain jatkaa kävelemistä orin ohitse. Tallissa se saattaa yrittää kääntyä väärään karsinaan tai ovea sulkiessa jättää turpansa väliin. Traileriinkin sitä on joskus hankala lastata, kun sen mielestä ainoa tapa päästä sinne on kävellä ihmisen perässä, eikä kukaan ihminen nyt halua litistyä orin ja etupuomin väliin. Kimo on kiltti ja vilpitön tapaus, mutta usein käy niin hitaalla, että se alkaa jo rasittamaan.
Hoitaessa ei ole mitenkään liioiteltua pistää Timppaa molemmilta puolin käytävälle kiinni, vaikka sen voisi hoitaa ihan yhtä hyvin karsinassakin. Se on kuitenkin mestari saamaan itsensä solmuun riimunnaruihin, joten käytävä on turvallinen paikka. Siitä lähtien kun ori kerran jouduttiin leikkaamaan irti riimustaan, jotta se ei olisi tukehtunut, kun se oli saanut itsensä solmuun hoitajan piipahtaessa vain nopeasti satulahuoneen puolella, on se pääsääntöisesti laitettu käytävällä kuntoon tai vaihtoehtoisesti karsinassa niin, että valvova silmä ei ole lähtenyt hetkeksikään pois orin viereltä. Näiden kauhutarinoiden jälkeen hyvä uutinen on se, että mitkään hoitotoimenpiteet eivät haittaa Timppaa. Kavioita se ei aina meinaa ymmärtää nostaa tai suuta avata, mutta kun orin tasapainoa tarpeeksi reippaasti horjuttaa, tai tunkee sormensa tarpeeksi syvälle sen suuhun, nämäkin onnistuvat ongelmitta. Pesemisestä Timppa tuntuu sen sijaan nauttivan, vedellä pelleily on sen mielestä ihan kamalan hauskaa. Pelleily sisältää virkkeet “oi, kuinka mukavaa on kastella tuo, joka sitä vettä suihkuttaa” sekä “hui, vettä, sitä pitää väistää”, joista molemmat aiheuttavat pesijälle kastumisen lisäksi harmaita hapsia sekä ennenaikaista ikääntymistä.
Kun Timpan selkään pääsee, täytyy ratsastajan olla varustautunut rautaisilla hermoilla. Orille täytyy näyttää kaikki kädestä pitäen, tai mistään ei tule mitään. Ilman yksityiskohtaista, millintarkkaa ja täsmällistä ohjeistusta ori on kohta solmussa itsensä kanssa tai kentän viereisessä pusikossa tuijottamassa matkan varrelle jäänyttä ratsastajaa. Nämä absurdeilta kuulostavat, mutta täysin todelliset tapahtumat ovat mahdollisia jo sileällä, ratsastajan tulee olla alusta asti hereillä Timpan selässä keikkuessaan. Kimo kuuntelee pieniäkin apuja, mutta niiden ajoitus on tärkeä, samoin se, että ratsastaja antaa tarpeeksi selkeät avut, ristiriitaiset avut saavat orin vain pyörälle päästään, eikä se ymmärrä lainkaan, mitä siltä odotetaan. Jo viiden minuutin ratsastamisen jälkeen voikin todeta, että Timppa on juuri niin hidasälyinen, kuin sen sanotaan olevan. Sen lisäksi, että Timpalle tulee näyttää kaikki kädestä pitäen, ei se sileällä oikein osaa tehdä mitään. Nämä asiat ovat vahvasti sidottuja toisiinsa, yhtään minkään uuden opettaminen orille olisi aivan liian työlästä. Pohkeenväistöt ovat juuri ja juuri sen aivokapasiteetin rajoilla haastavuudessaan, ja niissäkin se saa itsensä helposti solmuun, ainakin jos ne tehdään siksak-tyyppisesti tai siirtymiä sisältäen.
Esteitä ori osaa sentään hypätä. Se vaatii paljon ratsastajaltaan, mutta hyppää esteen kuin esteen yli mistä paikasta tahansa. Se, että Timppa hyppää mistä tahansa, on yksi syistä, miksi ratsastaja on niin tärkeässä roolissa: kukaan meistä ei halua orin rojahtavan esteen sekaan, mikä olisi hyvin mahdollinen skenaario, jos ori joutuisi hyppäämään ilman ratsastajan ohjeistusta ponnistuspaikan löytämisessä. Kilpailuissa perusradalla orin kanssa kannattaakin ottaa hyvin rauhallisesti, aikaa vastaan kilpailemisen järkevyyttä kannattaa uusinnassakin harkita hyvin tarkkaan. Se menee hyvin niin kauan, kuin ratsastaja tietää mitä tekee, ja osaa välittää selkeät ja oikein ajoitetut ohjeet toiminnasta Timpalle.
sh-tamma (417 sanaa)
Sussua voisi kommentoida yksinkertaisesti kuvailemalla tammaa kivaksi. Sitä se on, se ei ole erityisen persoonallinen tai räväkkä tapaus, vain kiva. Se ei erotu massasta kovin helposti, kaunis se on, mutta ei niin kaunis, että sitä pysähdyttäisiin ihailemaan. Se on taitava, mutta ei niin upea ratsu, että se nousisi otsikoihin. Tamma on kuitenkin juuri sopiva meille. Tarhasta hakiessa se tulee höristen vastaan ja ottaa kontaktia ihmiseen. Se kulkee vierellä vaikka ilman taluttajaa, mutta keskelle pihaa jääneet kottikärryt ovat ihan kamalan pelottavat. Tallissa se kävelee suoraan omaan karsinaansa, ja kuopii maata, jos heinät eivät ole siellä valmiina odottamassa.
Hoitaessa Sussu on se sama kiva tamma kun muulloinkin. Se nauttii rapsutteluista, ja hoitaessakin tuntuu nukahtavan. Sitä saa melkeimpä herätellä, kun hoitotoimenpiteet on suoritettu ja tamman pitäisi jaksaa nostaa kavionsa niiden puhdistamista varten. Varsinkin, jos tammalla on heiniä edessään, se tuntuu menevän transsiin, jossa ei ole mitään muuta kuin Sussu ja Sussun heinät, ihmisen olemassaolo tuntuu unohtuvan. Satulaa laittaessa Sussu ei ole kuitenkaan samanlainen nukkuja. Tällöin se kannattaa sitoa kiinni tai ainakin pyytää joku pitämään tammaa paikoillaan. Ratsukoulutusvaiheessa tamman selkä muuttui jatkuvasti niin kovaa vauhtia, että emme pysyneet perässä, ja tammaa ratsastettiin muutamaan otteeseen epäsopivalla satulalla. Tästä se oppi huonon tavan lähteä kävelemään pakoon satulan kanssa lähestyvää ihmistä, eikä vieläkään ole päässyt tavasta eroon, vaikka sen nykyinen satula onkin sille juuri sopiva. Suitsien kanssa ei ole mitään ongelmaa. Kuolaimet tamma ottaa suuhunsa suurten haukotusten saattelemana, pitäen päänsä paikallaan niin, että remmit on helppo kiinnitellä.
Selästä käsin tamma on helppo. Se tekee sen mitä pyydetään, ja joskus enemmänkin. Siltä löytyy perusnätit liikkeet, ravi on vähän turhan vaatimaton, mutta laukka kaunis. Koulukiemurat eivät ole herkästi apuja kuuntelevalle tammalle mikään ongelma, ja sporttimallisen tamman kokoaminen käy helposti. Esteillä Sussu innostuu, tamma saattaa heittää jopa muutaman ilopukin. Se on kuitenkin varma hyppääjä, joka kieltää vain pakon edessä. Vauhdista huolimatta se kuuntelee apuja, ja on hyvä kaveri myös epävarmalle ja aloittelevalle hyppääjälle, koska neiti on aika velho katsomaan ponnistuspaikat itse.
Maastoesteillä tamma on kuten esteillä, innostunut ja varma hyppääjä. Se painaisi mielellään koko radan tuhatta ja sataa, ja selässä istuvan ihmisen suurin tehtävä onkin pitää huoli siitä, että Sussu ei väsy jo radan alkumetreillä. Maastoillessa toimii paremmin yksin kuin porukassa. Yksin tamma näkee mörköjä milloin missäkin, mitä se ei nää maastoesteradan vauhdin huuman keskeltä tai hevoskaverin kulkiessa edellä.
Kisapaikoilla Sussu on oma kiltti itsensä. Se innostuu ehkä hieman herkemmin kuin kotona, mutta on silti koko ajan avuilla. Verryttelystä radalle siirryttäessä tamma ymmärtää, että on tosi kyseessä, ja sen keskittyminen palaa täysin ratsastajaan ja tämän pyytämiin tehtäviin.